Tapaaminen koordinaattorin kanssa; sisälsi teen juontia, mukavaa jutustelua, joistakin käytännön asioista sopimista sekä pientä kertaamista siitä mitä tämä vuosi on ollut sekä tulevan kesän suunnitelmia molemmin puolin. (tätä hän ei virallisesti ottaen kertonut minulle, mutta ensimmäiset 10 opintopistettä kurssista, jonka sääntöjen ja ennalta ilmoitettujen pisterajojen mukaan minun olisi pitänyt reputtaa, ovat nyt varmat)

Vierailu levykaupassa nimeltä Celtic Note, muutaman irkkulevyn hankinta. Osoittautuivat tradimmaksi kuin mitä olin toivonut, mutta ihan kiva saada mukaan Suomeen laadukkaasti äänitettyä “jamikamaa”.

Hostellien etsintää huomenna alkavalle kolmen yön Donegal -reissulle. Ilouutinen siitä, että mukaan on saatu neljäskin auton kustannuksia jakamaan. Alunperin minä olin se joka haalin kavereita/tuttuja reissaamaan, mutta muutaman peruutuksen jälkeen mukana on yksi jonka tapasin ensimmäistä kertaa kaksi päivää sitten ja toinen jonka tapaan ensi kertaa huomenna kun menemme hakemaan auton. Reissusta tulee silti varmasti huippu. Kuskaan, koska automaattivaihteiset autot maksavat maltaita ja kanadalaisissa autokouluissa ei tarvitse oppia ajamaan manuaalivaihteilla jos ei erikseen sitä toivo. Manuaalivaihteet hiukka jänskättävät minuakin, mutta eiköhän se kytkin löydy ja vaihteetkin pysty vasemmalla kädellä vaihtamaan pienen harjoittelun jälkeen.

Punttis - viimeisen kerran Trinity Collegen Sports centerissä. Ja mitenkäs, kasvoiko hauikset tänä vuonna? En tiedä, farkut ainakin kiristävät enemmän kuin tullessa mutta oletan sen johtuvat enemmänkin suklaan ja keksien syönnistä kuin ahkerasta treenauksesta…

Pakettien pakkaaminen postia varten. Kävin sovittamassa ensin tyhjiä laatikoita kulman takana olevan postitoimiston palveluluukusta sisään – mahtui, joten en joudu kävelemään varmaankin yli 10 kilon laatikon kanssa keskustaan.

Cobblestone - ensimmäistä kertaa torstaina. Nyt olen käynyt siellä jokaisena viikonpäivänä. Tämä ilta oli hyvä, paikalla oli myös suosikkisoittimekseni viime viikonloppuna noussut irlantilainen säkkipilli. Siinä säkki täytetään puhatamisen sijaan palkeiden avulla ja ääni on pehmeä ja vieno skotlantilaiseen lajitoveriinsa verrattuna.

Sinitarrajälkien pesemistä seinästä lämpimällä vedellä ja sienellä. Mukana lähti vesiliukoista maalia joka sotki ympäristön valkoiseksi, sekä tapetinmuruja. Seinä on ruma, mutta oletan vuokraemännän maalaavan myös minun huoneeni, sillä hän on puuhannut sitä yleisissä tiloissa viikon sisällä joka aamu.

Viime viikolla sanoin ensimmäiset heiheit ihmisille jooga- ja tradmusiikkikerhossa, eilen oli vuorossa luokkani. Vaikka näistä en kenenkään kanssa ole kovin läheisesti ystävystynyt, haikeaa kuitenkin kun ollaan säännöllisesti nähty enkä näistä suurinta osaa näe enää koskaan. Ylipäänsä muut vaihtarit sanovat että irlantilaisten kanssa on vaikeaa kaverustua, joten olen ollut tosi onnekas saadessani olla aina samojen 20 ihmisen kanssa luokassa ainoana ulkomaalaisena. Helpompi vaihtoehto olisi varmasti ollut jos olisin saanut olla muiden vaihtarien porukassa luennoillakin, mutta tällä tavoin kielitaitoni on ehdottomasti kehittynyt enemmän ja olen toisaalta oppinut enemmän irlantilaisten kulttuurista ja elämästä.

Eilen viimeisen tentin myötä sanoin hyvästit myös opiskelulle täällä. Vapauden tunne pisti melkein itkettämään, kun kävelin koulusta kotiin. Opiskelu täällä on ollut rankkaa, mutta olen saanut oppia ja nähdä hirveästi kiinnostavia asioita, jotka toivottavasti motivoivat vielä ensi vuonnakin. Siihen liittyy paljon hankalia muistoja erityisesti alkuajoilta, jolloin luentojen sisällön lisäksi minulta meni usein ohi myös ohjeet enkä tiennyt missä mennään. Mutta siihen liittyy onneksi myös monia hyviä muistoja loppuvuodelta, kun ylitin itseni tekemällä vieraalla kielellä asioita joita en tänne tullessa olisi kuvitellut pystyväni tekemään, ja saatoin todeta että yksi luennoitsijoistani ei ole alkanut puhua kuuluvammalla äänellä vaan kuulen häntä paremmin koska ymmärrän englantia paremmin. Hyvät muistot opiskeluun suhteen liittyvät myös luokkani tyttöihin sekä opettajiin, jotka ovat olleet koko vuoden hirveän ystävällisiä ja olen aina saanut heiltä apua kun olen sitä tarvinnut.

Viimeisten viikkojen suunnitelmiin kuuluvat pari vierasta suomesta/tanskasta, trad-musiikkifetarit Ennisissä, ja automatka Donegaliin viimeisenä viikonloppuna. Tämän lisäksi toivottavasti paljon mahdollisuuksia nähdä vielä vaihtarikavereita ja nähdä Dublinissa ne jutut, jotka ovat vielä näkemättä.

Kolmesta tentista yksi meni hyvin, kaksi muuta normaalioloissa reputtaisin. Kuitenkin, tiedan etta ensiksikin opettajilla on kova paine paastaa tytot tenteista lapi silla monet aloittavat tyoharjoittelun jo muutaman viikon kuluttua, ja elattelen pienia toiveita etta vaihtariparkaa armahdettaisiin.

Tahan viimeiseen tenttiin yksi opettajista kertoi tenttiin tulevat tehtavat, mutta oli kuitenkin vaihtanut toisen kysymyksistaan…reilua?

Tanaan sitten naen varmaankin viimeista kertaa luokkatovereitani, kun lahdetaan illalla yhdessa ulos.

Eilen loppui myos riverdance -kurssi, mika oli hirvean harmillista. Katselin tassa kuitenkin, etta Helsingin tanssiopisto tarjoaa samaa hupia, joten taidan suunnata sinne kunhan syksy koittaa. Haluaisin ostaa sellaiset erikoiskengat sita varten, koska taalla ne ovat varmasti halvempia. En kuitenkaan luota etta loysat polveni ja nilkkani kestavat sita jalkaterien ulospainvaantelya pidemman paalle ennen kuin naen, joten taidan tyytya tanssilenkkareihin.

Tentit alkavat minun osaltani ensi maanantaina. Toinen “lukulomaviikko” on nyt puolessa välissä. Olen ihan tyytyväinen työskentelyyni, useimpina päivinä olen kirjastoon mennessäni onnistunut lukemaan jonkin 4-5 tuntia, mikä on tälle peruslaiskalle opiskelijalle kerrassaan huippusaavutus. Eilen kuitenkin tapasin kirjastossa yhden luokkatoverini, ja ymmärsin, että hän istuu siellä joka päivä 12-21. Hoh. Joko ymmärrätte, mitä tarkoitan sillä että mielestäni täällä ollaan kunnianhimoisia, vai olenko jotenkin poikkeava kun tuollainen lukutahti kuulostaa hurjalta???

Kirjojen parista minua on vetänyt pois aurinkoiset säät (yleensä 19 astetta varjossa, auringossa ?), ja vieressä sijaitseva Phoenix Park. Toivottavasti näitä säitä riittää vielä tenttien jälkeenkin!

Koska olen viime viikkoina joko ollut iltaisin menossa tai vaihtoehtoisesti katsonut verkosta Desperate Housewiveseja (Täydelliset Naisetkos se Suomessa on?), blogi on ollut hiljainen. Aika lienee kirjoittaa jotakin.

Toissaviikonlopun vietin county Corkissa kansanmusiikkifestareilla, kylän nimi oli Ballydehob. Corkiin kestää Dublinista tarinoiden mukaan “luotettavalla” Aircoach -bussilla aikataulun mukaan 4 tuntia, mutta bussini oli tunnin myöhässä, joten myöhästyin 5 minuutilla jatkoyhteydestä Ballydehobiin. Anna, joka oli tullut viuluineen Limerickistä, odotti minua ja otimme sitten viimeisen bussin. Ensimmäisen yön nukuimme viereisessä kylässä nimeltä Skibbereen, noin 15 km:n matkan päässä. Ystävällisten maalaisirlantilaisten ansiosta emme kuitenkaan joutuneet taksia ottamaan, vaan kyselemällä ja liftaamalla pääsimme kulkemaan kylien välissä. Lauantai-iltana saimme jopa autokyydin 1,5 tunnin ajomatkan päässä olevaan Corkiin. Festarilla osallistuin Sean-nos tanssiworkshopiin ja iltaisin kuuntelimme musiikkia pubeissa, jotka voisivat kokonsa puolesta olla jonkun olohuone. Aivan ihana tunnelma!

Muutamana maanantaina olemme käyneet irkkutanssikurssikaverini kanssa pubissa tanssimassa. Tarkoitus oli vain salaisesti mennä nurkkaan kokeilemaan, mutta tämän pienen paikan muusikot halusivat meidät näkyville tanssimaan. Paikalla ei näemmä ollut Sean-nos -eksperttejä kun näin hyvän vastaanoton saimme…

Taannoin kävin ostamassa metallinpalat tanssikenkieni pohjiin kopistelua varten. Ostin ne Dublinin keskustassa sijaitsevasta kaupasta, jossa minua palveli todella vanha mies. Minulla ei ollut käteistä, ja kysyin, voinko maksaa kortilla. Mies totesi, että kyllä voin, mutta yhtä hyvin voin tuoda rahat sitten jälkikäteen joku kerta ohi kulkeissani. Liekö syynä tähän luottamus asiakkaisiin vaiko se, että ilmeisesti ainut henkilö, joka osasi käyttää luottokorttikonetta kyseisessä kaupassa, oli tuolla hetkellä toista asiakasta palvellut nuorempi myyjä. Aika herttaista kuitenkin.

Viimeiset luentomme olivat viime torstaina, ja eilen aloitin kahden viikon luku-urakan tentteihin. Onni on, että asun vain 10 minuutin kävelymatkan päässä Trinity Collegen mahtavasta lääkätieteen valoisasta ja kattoikkunallisesta kirjastosta, johon kravattikaulaiset lääkäriopiskelijat ja urheiluvaatteissa liikkuvat tulevat fysioterapeutit luovat todellisen tehokkuuden ilmapiirin.

Äiti aina kyselee, joko olen varannut lentolipun kotiin. Oikeassahan se on, olisi aika varata. Mutta vaikka Suomeakin ikävöin, ajatus siitä, että pitäisi päättää, minä päivänä Dublinin lopulta jätän, tuntuu vain niin raskaalta etten ole saanut varatuksi. Täällä on oikeasti tosi kivaa nyt!!!

Tanssista innostuneen vaihtaritoverini ansiosta löysin paikan, jossa opetella Riverdance -tyyppistä tanssia. Tänään aloitin kuuden viikon kurssin. Aivan älyttömän kivaa!!! Tänään mentiin kolmijakoisiin jigeihin tarkoitettuja askelia hitaan valssin tempossa, ja mietin siinä kolmen sentin korolla (joka tälle tennaritytölle on paljon) yhdellä jalalla seisoessani ja toista jalkaa heilutellessani, että montakohan vuotta ihmiset yleensä treenaa ennenkuin pystyvät tanssimaan edes hidastempoisin jigin tahtiin? Minä tanssin siis aikanaan lavatansseja varten ostamissani kengissä jotka on mielestäni tuohon ihan ok, mutta autenttiset kengät olisivat sellaiset jotka  ovat korotetut sekä kannasta että päkiästäkin, ja päkiään on isketty pohjaan vieriviereen nauloja. Saapi nähdä, mitä pohkeet ja polvet sanovat huomenissa!

Eilen vietin myös ihan hirmuisen hauskan illan soittamassa ja kuuntelemassa Trinityn Trad-societyn jameissa. Naamani varmaan muistutti naantalin aurinkoa, kun osasin ensimmäiset biisit joita porukka alkoi jameissa soittaa

Maanantaina pidin täällä ensimmäistä kertaa onnistuneen esitelmän, huolimatta siitä että sen otsikko oli hydrochlorothiazide jonka jouduin myös monta kertaa esitelmässäni lausumaan. Epäonnistuneempia on sitten minun osalta tulossa todennäköisesti seuraavien viikkojen aikana muutama, sillä olen taasen saanut dietetics -viikkotehtävien vakiparikseni tytön, joka on hirmuisen mukava mutta ei ilmeisesti epäonnistumisen pelossa ole valmis jakamaan minulle minkäänlaista vastuuta. Keittiöryhmässä tämä vielä kävi päinsä kun tekemässä oli 4 muuta, mutta nyt meitä on 2..

Säät ovat vaihdelleet aika paljon, pääsiäislomalta palatessani oli vähintään 15 asteen lämpötiloja ja auringonpaistetta, ja nyttemmin sitä ovat höystäneet olle 10 asteen lämpötilat, hyytävä viima ja myös ajottaiset raekuurot muutaman päivänä. Kevät silti tulee…

…ei mennyt kovin hyvin, mutta antaa onneksi vain 20% vuoden arvosanasta. Tuntuu, että täällä joutuu tekemään aika paljon enemmän työtä arvosanojen eteen kuin Helsingissä, eikä tämä kaikki edes selity sillä, etten opiskele ja tee tenttejä äidinkielelläni. Seuraavan kuukauden tulen siis varmaankin viettämään kirjastossa.

Tänään meillä piti olla kliinisen kemian tentti. Opettaja ei kuitenkaan muistanut siitä mitään – oli ilmeisesti unohtanut – ja koska tälle päivälle varattu luennoitsija on kuulema kokoaikaisesti töissä yliopistolla, hänen piti saada tulla nyt juuri pitämään suunnittelemansa luento. Tentti olisi kuulema EHKÄ käynyt olla ensi viikolla. Vaikka opettaja ei näyttänyt ymmärtävän sitä, että jos opiskelijat ovat verta ja hikeä vuodattaen valmistautuneet tenttiin, on se oikeudenmukaista muistaa ja pitää luvattuna päivänä, lupasi hän sen torstaille, kun oikein pyytelimme. En osaa enää oikein muuta kun huvittua tästä epämääräisyydestä. Ensimmäisiä esseitäkin yhä odotellaan takaisin, palautuspäivä oli neljä ja puoli kuukautta sitten.

Viimein saimme tietää myös tenttipäivät. Nekin olivat ilmeisesti olleet opettajien tiedossa jo hyvän aikaa, mutta kukaan ei ollut muistanut meille oppilaille niistä kertoa. Kaikki pitäisi kuitenkin siis olla ohi perjantaina 16.5. Sitten vietän varmasti ainakin muutaman viikon Dublinissa, ja odottelen mahdollisesti muutamia vieraitakin käymään sinä aikana.

Talossamme asuu 3 ranskalaista, ja kuten olen ennenkin sanonut, ransakalaiset ovat ehdottomasti vaihtarien enemmistö täällä Dublinissa. Täytyy sanoa, että saan nykyään päänsäryn joutuessani kuuntelemaan pitkiä aikoja kieltä jota en ymmärrä (erityisesti aamuisin) ja ranskalaisten seurassa joudun tähän tilanteeseen usein. Miksi ihmiset tulevat ulkomaille, jos eivät ole halukkaita käyttämään kyseisen maan kieltä? Miksi ihmiset tulevat ulkomaille, jos he eivät ole halukkaita aktiivisen puhumisen kautta parantamaan kielitaitoaan? Miksi he viettävät aikaa vain omanmaalaistensa kanssa, puhuen omaa kieltään? Haluaisin myös ihmetellä, miten ihmiset voivat olla niin ajattelemattomia että käyttävät kieltä jota muutama tai pahimmassa tapauksessa vain yksi seurueessa oleva ei ymmärrä, mutta täytyy todeta että olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa sillä “toisella puolella” työskennellessäni lukion jälkeen Göteborgissa kymmenien muiden suomalaisten ja muutaman pohjoismaalaisen kanssa. Tästä eteenpäin toivon osaavani huomioida kielivähemmistön paremmin!

Ranskalaisiin liittyen vielä pieni kevennys – linkki

http://plaza.fi/ellit/tyo-ja-yhteiskunta/ymparisto-yhteiskunta/mita-pariisilaiset-ajattelevat-suomesta

Käytännön tentin nimittäin, eilen. En olisi uskaltanut/pystynyt tekemään sitä tänne tullessani, joten voin nyt todeta kielitaitoni kehittyneen. Hoplaa!!!

Piiiiitkä aika edellisestä blogimerkinnästä. Jotain kuviakin olisi taas laitettavaksi.

Olen sairastanut kaksi nuhaa/flunssaa viimeisen 6 viikon aikana, ja tänään tuntui taas siltä että saattaisi olla uusi tulossa. Kalaöljyä naamariin vain, sillä ne on pysyneet poissa ennenkin. Jos en vegetarismisyistä välttelisi liivatetta, ottaisin ne kapseleina, mutta nyt turvaudun makuhaitoista huolimatta öljyyn.

Helsinginvieraiden lisäksi odottelen ensi viikolle käytännön koetta. Minun tulee osata tehdä ruokavaliokysely, laskea sen proteiini- ja energiasisältö, antaa perusneuvoja ruokapyramidin mukaiseen ruokavalioon sekä mitata vyötärön- ja käsivarrenympäryksiä sekä ihopoimuja rasvaprosenttia varten. Tätä varten tulee osata 120 ruoan keskimääräiset annoskoot, sekä näiden annosten energia- ja proteiinisisällöt. Olen siis viettänyt laatuaikaa googlaten, miltä näyttäisi “pihvi- ja munuaispiiras” tai “vanukkaiden kuningatar”, jotta tietäisin minkämoisessa ruokalajissa nyt sitten on 450 kcal ja 12.5g proteiinia 150g:ssa tuotetta. Lisäksi olen yrittänyt rekrytoida asuintovereistani uhreja ihopoimupihtiharjoituksiini.

Benny teki ehkä maailman ihanimmasti ja tuli viime viikolla minua kahden päivän varoitusajalla katsomaan. Ja maaliskuun lopussa olen tulossa taas Suomeen kymmeneksi päiväksi. Melkein kuin ei mitään välimatkaa olisikaan.

Vähäsen harmittaa, kun en viihdy yökerhoissa. Jos viihtyisin, olisin vapaa-ajallakin enemmän tekemisissä luokkatoverieni kanssa ja oppisin ehkä enemmän irlantilaisten elämästä, ja tietysti kieltä. Eilen olin heidän kanssa menossa “hiljaiseen discoon”, jossa ihmiset saa päähänsä luurit, ja musiikki kuuluu sieltä. Harmillisesti liput oli loppuunmyyty, enkä saanut enää omaani ovelta.

Ranskalaisella asuintoverillani Constancella on melko voimakas ranskalainen aksentti, jonka olen todennut olevan monille muille kansallisuuksille se kaikkein vaikeimmin ymmärrettävä. Monesti asetelma on siis se, että hän kysyy minulta, miten jotakin lausutaan, ja minä kerron sikäli mikäli siitä jotain suomalaisine aksentteineni tiedän. Kuitenkin viime viikonloppuna olimme pubissa, ja minä pyysin mehua. Kysyin tarjoilijalta “Do you have juice?”. Tarjoilija ihmeissään katsoi minua, ja pyysi toistamaan. Toistin, jonka jälkeen hän osoitti kenkiään ja totesi “Yes, I have shoes. Why?” Constance pelasti minut: “She wants JUICE.” Baarimikko: “Oh, you want juice!”

On yleisesti tiedossa oleva asia, että vaihtarit lihovat. Eilen kävin vaa’alla, koska luokkatoverini halusi harjoitella punnitsemista käytännön koetta varten, ja kappas, kaksi kiloa oli tullut lisää. Eipä se minuu haittaa, tiedän että voisi tulla enemmänkin, mutta hiukan oon miettinyt että taidan nykyisin aina viihtyä sammareissa kun farkut ovat alkaneet kiristää…

Mahtiuutinen on, että olen aloittanut sean-nos tanssitunnit. Kyseessä ei ole aivan riverdance, mutta perinteinen irlantilainen tanssi kuitenkin jossa kengät kopisevat ja kokemattomalla tanssijalla on seuraavana päivänä pohkeet, nilkat ja polvet tulessa. Ihan huippuhauskaa! Tunnit pidetään Gaelin kielen keskuksessa, joten opettaja puhuu puolet ajasta Gaeilgea. Pieni eksotiikan häivähdys tässä jo tutuksi tulleessa kaupungissa.

Oon miettinyt, mikä mun englannin kielessäni on vialla. Mielestäni puhun suht sujuvasti, muut ihmiset aina sanoo että kylläpä puhut hyvin ja onpa sulla irlantilainen aksentti (tätä jälkimmäistä eivät itse irlantilaiset kyllä siis todellakaan sano, vaan ne muut). Nyt aloitin englannin tunnit, ja olen kertalaakista siellä ihan pihalla. Sanastoni on kertakaikkisen huono, enkä osaa lauseenmuodostuksen kielioppisääntöjä. Niin, taisin aikanaa kirjoittaa enkusta sen B:n, mikä oli ihan mahtisuoritus koska pelkäsin jopa reputtavani. Tässä muistelen en-niinkään-lämmöllä lukioaikaista englanninopettajaani, joka pisti kuuntelunauhan pyörimään ja torkkui itse pöytänsä ääressä sen ajan, sekä sitä miten päätin panostaa matematiikkaan ja kemiaan sen sijaan että olisin avannut englanninkirjoja kotonani.

Lentokentälle vierailijoita saattaessani tai sieltä hakiessani olen myös miettinyt, miltä tuntuu lähteä täältä sitten vuoden lopussa. Vaikkakaan minusta ei tunnu siltä, että tämä olisi elämäni huippukokemus, on se kokemus huippuhetkineen silti, ja tällä hetkellä sanoisin kotiutuneeni tänne ihan hyvin. Lähteminen tulee siis olemaan haikeaa. Vaikka kaipaankin Suomeen aika ajoin. Mutta, kaikki aikanaan. 3 kk jäljellä, ainakin