Tapaaminen koordinaattorin kanssa; sisälsi teen juontia, mukavaa jutustelua, joistakin käytännön asioista sopimista sekä pientä kertaamista siitä mitä tämä vuosi on ollut sekä tulevan kesän suunnitelmia molemmin puolin. (tätä hän ei virallisesti ottaen kertonut minulle, mutta ensimmäiset 10 opintopistettä kurssista, jonka sääntöjen ja ennalta ilmoitettujen pisterajojen mukaan minun olisi pitänyt reputtaa, ovat nyt varmat)

Vierailu levykaupassa nimeltä Celtic Note, muutaman irkkulevyn hankinta. Osoittautuivat tradimmaksi kuin mitä olin toivonut, mutta ihan kiva saada mukaan Suomeen laadukkaasti äänitettyä “jamikamaa”.

Hostellien etsintää huomenna alkavalle kolmen yön Donegal -reissulle. Ilouutinen siitä, että mukaan on saatu neljäskin auton kustannuksia jakamaan. Alunperin minä olin se joka haalin kavereita/tuttuja reissaamaan, mutta muutaman peruutuksen jälkeen mukana on yksi jonka tapasin ensimmäistä kertaa kaksi päivää sitten ja toinen jonka tapaan ensi kertaa huomenna kun menemme hakemaan auton. Reissusta tulee silti varmasti huippu. Kuskaan, koska automaattivaihteiset autot maksavat maltaita ja kanadalaisissa autokouluissa ei tarvitse oppia ajamaan manuaalivaihteilla jos ei erikseen sitä toivo. Manuaalivaihteet hiukka jänskättävät minuakin, mutta eiköhän se kytkin löydy ja vaihteetkin pysty vasemmalla kädellä vaihtamaan pienen harjoittelun jälkeen.

Punttis - viimeisen kerran Trinity Collegen Sports centerissä. Ja mitenkäs, kasvoiko hauikset tänä vuonna? En tiedä, farkut ainakin kiristävät enemmän kuin tullessa mutta oletan sen johtuvat enemmänkin suklaan ja keksien syönnistä kuin ahkerasta treenauksesta…

Pakettien pakkaaminen postia varten. Kävin sovittamassa ensin tyhjiä laatikoita kulman takana olevan postitoimiston palveluluukusta sisään – mahtui, joten en joudu kävelemään varmaankin yli 10 kilon laatikon kanssa keskustaan.

Cobblestone - ensimmäistä kertaa torstaina. Nyt olen käynyt siellä jokaisena viikonpäivänä. Tämä ilta oli hyvä, paikalla oli myös suosikkisoittimekseni viime viikonloppuna noussut irlantilainen säkkipilli. Siinä säkki täytetään puhatamisen sijaan palkeiden avulla ja ääni on pehmeä ja vieno skotlantilaiseen lajitoveriinsa verrattuna.

Sinitarrajälkien pesemistä seinästä lämpimällä vedellä ja sienellä. Mukana lähti vesiliukoista maalia joka sotki ympäristön valkoiseksi, sekä tapetinmuruja. Seinä on ruma, mutta oletan vuokraemännän maalaavan myös minun huoneeni, sillä hän on puuhannut sitä yleisissä tiloissa viikon sisällä joka aamu.

Kuvia Ballydehobin reissulta, 18.-19.4. Anna ilahdutti ihmisiä soittamalla pubissa suomalaisia polskia.

Kuva Dublinin lahdesta, noin kello 5.30 aamulla. Tarkoitus oli mennä katsomaan auringonnousua, joka on kuulema kerrassaan upea rannalta katsottuna. Auringonnousu jäi pilvien vuoksi näkemättä, mutta Dublinin ranta valoineen oli kaunis.

Onko tämä kirsikkapuu vai mikä? Niitä on täällä vähän joka puolella, miellyttävät silmien lisäksi myös hajuaistia.

Lauantai-illan tunnelmaa Dublinista. Etualalla soittava James kokoaa Hughe’s pubin erilliseen eteishuoneeseen ihmisiä soittamaan erittäin aloittelijaystävällisiin jameihin. Takana olevaa miestä taitaa viulunsoitto väsyttää

Lisää pubitunnelmaa: kuvissa Roxanne ja Megan Kanadasta, Lydie ranskasta, Daniel Unkarista, Emma ja Marion Ranskasta sekä Lucia ja hänen poikaystävä Italiasta (poikaystävän nimi on jokin Jooseppi-muunnelma).

Custom House ja peilikuvansa river Liffeytä vasten

Koska olen viime viikkoina joko ollut iltaisin menossa tai vaihtoehtoisesti katsonut verkosta Desperate Housewiveseja (Täydelliset Naisetkos se Suomessa on?), blogi on ollut hiljainen. Aika lienee kirjoittaa jotakin.

Toissaviikonlopun vietin county Corkissa kansanmusiikkifestareilla, kylän nimi oli Ballydehob. Corkiin kestää Dublinista tarinoiden mukaan “luotettavalla” Aircoach -bussilla aikataulun mukaan 4 tuntia, mutta bussini oli tunnin myöhässä, joten myöhästyin 5 minuutilla jatkoyhteydestä Ballydehobiin. Anna, joka oli tullut viuluineen Limerickistä, odotti minua ja otimme sitten viimeisen bussin. Ensimmäisen yön nukuimme viereisessä kylässä nimeltä Skibbereen, noin 15 km:n matkan päässä. Ystävällisten maalaisirlantilaisten ansiosta emme kuitenkaan joutuneet taksia ottamaan, vaan kyselemällä ja liftaamalla pääsimme kulkemaan kylien välissä. Lauantai-iltana saimme jopa autokyydin 1,5 tunnin ajomatkan päässä olevaan Corkiin. Festarilla osallistuin Sean-nos tanssiworkshopiin ja iltaisin kuuntelimme musiikkia pubeissa, jotka voisivat kokonsa puolesta olla jonkun olohuone. Aivan ihana tunnelma!

Muutamana maanantaina olemme käyneet irkkutanssikurssikaverini kanssa pubissa tanssimassa. Tarkoitus oli vain salaisesti mennä nurkkaan kokeilemaan, mutta tämän pienen paikan muusikot halusivat meidät näkyville tanssimaan. Paikalla ei näemmä ollut Sean-nos -eksperttejä kun näin hyvän vastaanoton saimme…

Taannoin kävin ostamassa metallinpalat tanssikenkieni pohjiin kopistelua varten. Ostin ne Dublinin keskustassa sijaitsevasta kaupasta, jossa minua palveli todella vanha mies. Minulla ei ollut käteistä, ja kysyin, voinko maksaa kortilla. Mies totesi, että kyllä voin, mutta yhtä hyvin voin tuoda rahat sitten jälkikäteen joku kerta ohi kulkeissani. Liekö syynä tähän luottamus asiakkaisiin vaiko se, että ilmeisesti ainut henkilö, joka osasi käyttää luottokorttikonetta kyseisessä kaupassa, oli tuolla hetkellä toista asiakasta palvellut nuorempi myyjä. Aika herttaista kuitenkin.

Viimeiset luentomme olivat viime torstaina, ja eilen aloitin kahden viikon luku-urakan tentteihin. Onni on, että asun vain 10 minuutin kävelymatkan päässä Trinity Collegen mahtavasta lääkätieteen valoisasta ja kattoikkunallisesta kirjastosta, johon kravattikaulaiset lääkäriopiskelijat ja urheiluvaatteissa liikkuvat tulevat fysioterapeutit luovat todellisen tehokkuuden ilmapiirin.

Äiti aina kyselee, joko olen varannut lentolipun kotiin. Oikeassahan se on, olisi aika varata. Mutta vaikka Suomeakin ikävöin, ajatus siitä, että pitäisi päättää, minä päivänä Dublinin lopulta jätän, tuntuu vain niin raskaalta etten ole saanut varatuksi. Täällä on oikeasti tosi kivaa nyt!!!

Tanssista innostuneen vaihtaritoverini ansiosta löysin paikan, jossa opetella Riverdance -tyyppistä tanssia. Tänään aloitin kuuden viikon kurssin. Aivan älyttömän kivaa!!! Tänään mentiin kolmijakoisiin jigeihin tarkoitettuja askelia hitaan valssin tempossa, ja mietin siinä kolmen sentin korolla (joka tälle tennaritytölle on paljon) yhdellä jalalla seisoessani ja toista jalkaa heilutellessani, että montakohan vuotta ihmiset yleensä treenaa ennenkuin pystyvät tanssimaan edes hidastempoisin jigin tahtiin? Minä tanssin siis aikanaan lavatansseja varten ostamissani kengissä jotka on mielestäni tuohon ihan ok, mutta autenttiset kengät olisivat sellaiset jotka  ovat korotetut sekä kannasta että päkiästäkin, ja päkiään on isketty pohjaan vieriviereen nauloja. Saapi nähdä, mitä pohkeet ja polvet sanovat huomenissa!

Eilen vietin myös ihan hirmuisen hauskan illan soittamassa ja kuuntelemassa Trinityn Trad-societyn jameissa. Naamani varmaan muistutti naantalin aurinkoa, kun osasin ensimmäiset biisit joita porukka alkoi jameissa soittaa

Maanantaina pidin täällä ensimmäistä kertaa onnistuneen esitelmän, huolimatta siitä että sen otsikko oli hydrochlorothiazide jonka jouduin myös monta kertaa esitelmässäni lausumaan. Epäonnistuneempia on sitten minun osalta tulossa todennäköisesti seuraavien viikkojen aikana muutama, sillä olen taasen saanut dietetics -viikkotehtävien vakiparikseni tytön, joka on hirmuisen mukava mutta ei ilmeisesti epäonnistumisen pelossa ole valmis jakamaan minulle minkäänlaista vastuuta. Keittiöryhmässä tämä vielä kävi päinsä kun tekemässä oli 4 muuta, mutta nyt meitä on 2..

Säät ovat vaihdelleet aika paljon, pääsiäislomalta palatessani oli vähintään 15 asteen lämpötiloja ja auringonpaistetta, ja nyttemmin sitä ovat höystäneet olle 10 asteen lämpötilat, hyytävä viima ja myös ajottaiset raekuurot muutaman päivänä. Kevät silti tulee…

Äiti ja isä viettivät viikon Dublinissa tammikuun lopussa.

Bray – co. Dublin

Guinnesin tehtaan yläkerroksen baari ja näkymä Dublinin yli

Giant’s causewaylla kamerani ei jäätävän sään vuoksi toiminut, mutta tässä kuva Derrystä. Teimme siis retken Pohjois-Irlantiin, jossa ostokset maksetaan punnilla ja matkat mitataan maileissa.

Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vietin niin ikään Pohjois-Irlannin puolella, co. Fermanaghissa. Hare Krishna -liikkeen omistamalla Inish Rath -saarella oli rento tunnelma,. Vaikka ruokaa sai vain kahdesti päivässä tekivä mukavat ihmiset, aamuiset joogatunnit ja hengitysharjoitukset sekä rauhallinen ympäristö tehtävänsä ja palasin sunnuntaina Dubliniin rentoutuneena ja onnellisena, pohtien: miksi ihmeessä en joogaa enemmän???

Inish Rathille mentiin lautalla. Mennessä oli pimeää, tuulista ja erittäin kylmää – seuraavana aamuna maassa oli 2 cm lunta!!

Joogasimme Hare Krishnojen temppelihuoneessa, joka oli takan ansiosta minun mielestä ainut lämmin huone koko rakennuksessa. Irlantilaiset tuntuivat sensijaan kärsivän liiasta lämmöstä.

Lauantai-iltana askartelimme intiaaniperinteen mukaisen kukin-tehköön-mitä-haluaa-mihin-haluaa mandalan.

Tänään tulin Corkista tradsoc:in (kansanmusiikkikerhon) reissulta. Viikonloppu oli hyvin erilainen kuin joogaviikonloppu, mutta tapasin mukavia ranskalaisvaihtareita, workshopista löysin irkkutanssitunteja Dublinista, kuulin mahtavata mussiikkia ja ehdin katsella Corkia vähän paremmin kuin edellisellä läpiajolla.

Blarney Castle, jonka ylikerroksessa näkyy aukko josta päänsä alas pistämällä ja…

…pussaamalla siellä olevaa kiveä saa kuulema hyvät puheenlahjat. Anais, Suzanne, Melina ja minä.

Linnan ympäristö on täynnä jos jonkinmoista noitakiveä ja druidiluolaa. Tässä toivomusportaat.

Corkin yliopiston kampuksen rinnalla hieno Trinitymme kalpenee lakananvalkeaksi…

Ja lopuksi kerrottakoon, että viime viikolla täällä oli 15 C lämmintä, eli kesätakilla ja ilmankin tarkeni!

Cobblestone

Olen viettänyt aikaani kolmena perjantaina Cobblestone -nimisessä pubissa, joka on Dublinin keskusta-alueella. Se on ehkä pimein ja likaisin koskaan näkemäni pubi, ja siellä on perjantaisin oikeat autenttiset irkkujamit, joissa soittaa kerrassaan mukavia muusikoita. Muusikkous yhdistää yli kansallisuusrajojen, ja minut on otettu siellä aivan hirmuisen sydämellisesti tähän “sisäpiiriin” mukaan, ja pyynnöstä olen ottanut kahdella viimeisellä kerralla tänne raijaamani 2-riviseni mukaan ja soittanut muutaman suomalaisen kappaleen (sitäpaitsi, soittimen avulla saa etuoikeutetusti istumapaikan täpötäydessä pubissa:). Irkkubiisit ovat vielä opettelun alla. Soittajat kutsuvat minua muualle jameihin, tarjoavat kyytiä ja miettivät, mihin kaikkialle voisin mennä oppiakseni heidän musiikkiaan. Tuolla olen päässyt nauttimaan irlantilaisten ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta oikeinsa viimeisen päälle.

Lauantaipäivän vietin tällä kertaa suomalaisessa seurassa. Ensimmäisen puoliskon Antin kanssa Mind, Body, Spirit & Yoga -festivaalilla(messuilla) ja sen jälkeen Ainon kanssa lempikasvisravintolassani Cornucopiassa myöhäisellä lounaalla. Festivaalilla oli tarjolla enkelikrääsän ja buddhalaisen pyramidiparantimen lisäksi ainakin luento vähärasvaisesta ruokavaliosta erittäin epätieteelliseen sävyyn sekä selkävaivaisten joogasta. Lisäksi ostin tuorewrapin hasardikojusta (heidän hygienia oli jotain niin kamalaa, etten edes kehtaa kirjoittaa sitä tähän ja samalla myöntää että ostin heiltä ruokaa), ja odotan milloin ruokamyrkytsoireeni sitten oikein alkavat… Cornucopian keitto oli kerrassaan loistavan hyvää, kuten aina. Huomenna yöretkelle Kilkennyyn.