Vaihtarivuosi Dublinissa

Ensimmäinen huoli on nyt poissa, sillä olen löytänyt huoneen. Sijaitsee Rahenyssa, Dublinin pohjoisosassa, DART-lähijunan varrella (mikä on hyvä, sillä juna on täällä luotettavammin aikataulussa kuin bussit). Vuokraemäntäni on erittäin mukava nainen, ja lisäkseni taloon muutta ransakalainen vaihto-opiskelijatyttö. Koska olin ensimmäisenä paikalla, sain valita huoneen toisessa kerroksessa olevan, suuremman ja normaalikorkuisen huoneen ja kolmannessa kerroksessa olevan matalahkon viistokattohuoneen välillä. En tiedä olinko typerä, mutta valitsin jälkimmäisen. Ovesta joudun kumartumaan sisään, mutta keskellä huonetta pystyn hyvin seisomaan suorassa. Mielestäni huone oli kattoikkunoineen niin söpö ja tunnelmallinen, että halusin sinne. Enkä tykännyt toisen huoneen sinisistä tapeteista. Tämän päätöksen mukaan sitten eletään. Vuokraemännän mielestä oli toisaalta hyvä, että muutan kolmanteen, kun kerroin musiikkiharrastuksestani ja että olen tuonut soittimen mukanani. Nyt hän on lähtenyt Espanjaan, mutta antoi meille avaimet ja saamme muuttaa hänen ollessa poissa. Todella luottavainen ja ystävällinen nainen!

Paikallisliikenteen hinnat kauhistuttavat. Dublinissa on busseja, ratikoita (Luas), sähköllä toimivia lähijunia (DART) sekä dieselillä tms. toimivia lähijunia. Toisin kuin Helsingissä, näihin ei automaattisesti osteta yhteislippua, vaan voi ostaa viikko – tai kuukausilipun johonkin niistä, tai yhdistelmän. Käyttäisin koulumatkoihini Luasia ja DARTia, ja tämä vaikuttaa olevan kallein vaihtoehto: opiskelija-alennuksilla lähes 100€ kuukaudessa. Harkitsen vielä bussi-Luas yhdistelmää (70€/kk), joka tosin tarkottaisi hieman enemmän kävelyä, hitaampaa etenemistä ja paljon enemmän epävarmuutta siitä milloin bussi tulee jos se ylipäätänsä tulee. Eräs irlantilainen tyttö totesi minulle hämmentyneenä, että kannattaa ottaa lippu vain viikoksi kerrallaan vaikka se on hieman kalliimpaa, sillä jos sen hävittää ei saa uutta vaan se pitää ostaa… Vaikken koe olevani kovinkaan huolellinen ihminen, minulla ei tähän mennessä ole ollut ongelmia pitää tallella matkakorttiani Helsingissä, vaikka ostan sen yleensä noin neljäksi kuukaudeksi kerrallaan (ja maksan siitä noin 100 €…).

Ilmeisesti olen ohittanut ensimmäiset mahdollisuudet tavata muita vaihtareita. Edellisen vuoden Dublinissa viettänyt kertoi osallistuneensa myös DIT:n (Dublin Istitution of Technology) vaihtaritapahtumiin, koska opintoni tulevat olemaan osittain siellä. Koordinaattorini ei ole kuitenkaan tiedottanut niistä minulle mitään. Toisaalta ne ovat olleet tällä viikolla enkä olisi ehtinyt niihin osallistuakaan koska olen etsinyt asuntoa. Trinity Collegen, jossa siis olen kirjoilla, orientaatiot ovat vasta lokakuussa. Jokatapauksessa on mukavaa, että minulla on vaihtarikämppis jotta ei tarvitse olla yksin siihen saakka, ja ensi viikolla alkaa opiskelu joten tapaan sitten luokkalaisiani.

Ravintola, joka on pitänyt minut hengissä ensimmäiset päivät – A restaurant that kept me alive the first days in here

Unelmien kesätyö? – A summer job of your deams?

Tapetti tulevasta kylppäristäni (ikkunalaudalla on akvaario) – Walpaper from my coming bathroom

Ensimmäinen kokonainen päivä täällä oli jokseenkin stressaava. Aluksi puhelut vuokranantajille olivat vaikeita (osaksi jännitti soittaa, ja osaksi en saanut selvää heidän puheesta), mutta kummallisen nopeasti alan tottua aksenttiin. En toki ymmärrä todellakaan kaikkea, mutta ei-niin-vahvalla-aksentilla puhuvien ihmisten kanssa huomaan jo ajattelevani osittain englanniksi. Kivaa.

Olen käynyt katsomassa viittä huonetta. Kolme ensimmäistä olivat enemmän tai vähemmän sotkuisia ja likaisia. Ensimmäisen vuokraemäntä sanoi, että kaikki (hän alivuokraa kahta huonetta) saavat käydä suihkussa enintään kerran päivässä. Toisessa paikassa muut vuokralaiset tupakoivat sisällä. Kolmannessa oli hometta. Tässä kolmannessa oli todella mukava nainen esittelemässä taloa, ja minua ihan nolotti kun hän soitti perääni että tulenko sinne ja sitten jouduin sanomaan että en koska heillä on hometta (typerää ja noloa siis se, etten sanonut sitä jo paikanpäällä). Miten tällaisia huoneita kehdataan vuokrata? Näiden kolmen paikan jälkeen mietin myös, eivätkö irlantilaiset siivoa. Tänään näin kaksi mukavaa ja helpotuksekseni viimeinkin siistiä paikkaa mukavine vuokraemäntineen, joista toinen toivottavasti varmistuu huomenna. Rauhallinen paikka, kauempana keskustasta mutta hyvän junayhteyden päässä, mahdollisesti saisin ranskalaisen vaihtarikämppiksen vuokraemännän lisäksi.

Suurin kulttuurishokki tähän mennessä on ollut liikenne. Tänään oikeanpuoleiset tottumukseni kulminoituivat siihen, kun mahdollinen tuleva vuokraemäntäni lähti viemään minua asemalle, avasi kuljettajan oven ja meni vielä sisälle hakemaan avaimia. Istuin kuljettajan paikalle (siis siihen johon Suomessa mennään istumaan, kun lähdetään jonkun kyytiin) ja kesti tovin ennenkuin tajusin että edessäni on ratti. Lisäksi jalankulkijat vauvoista vaarehin ylittävät katuja mistä tahansa ja milloin tahansa – kaikissa risteyksissä ei keskustan ulkopuolella ole edes merkitty minkäänlaista suojatietä. Kuvassa näkyy kaltaisteni mannerturistien helpotukseksi suojateille kirjoitettu varoitus siitä, mistä suunnasta autot tulevat. Näitä on onneksi ainakin keskustassa lähes jokaisella suojatiellä.

Niin, ja mahdolliset tekstari- ja puheluyhteydenotot saapuvat perille nyt numeroon +353876330817 !