kesäkuu 4, 2008 at 10:04 ip (Irlantilaisuuksia ja Dublinilaisuuksia, Kuvia, Matkustelua)
Irlanti äänestää ainoana EU-maana Lissabonin sopimuksesta, ja lyhtypylväät niin Dublinissa kuin maaseudullakin kehottavat äänestämään puolesta/vastaan.

Anun kanssa kävimme Dublinin eläintarhassa.

Ennisin festarireissulla Anun ja Pauliinan kanssa.


Samaisella reissulla poikkesimme myös Cliffs of Moherilla (ensimmäinen kuva) sekä Glendaloughissa (kaksi viimeistä kuvaa).
Munster Rugby. Nämä liput koristivat county Claren autoja, ikkunoita ja lipputankoja, eikä turhaan sillä joukkue voitti ilmeisesti Euroopan mestaruuden tai jotakin sinnepäin. Musiikkikin alkoi vasta ottelun jälkeen, kaikki pubit olivat ottelun vallassa iltaseitsemään eikä muusta ohjelmasta ollut tietoakaan.

Donegalin reissun porukka ja auto. Toisessa kuvassa lisäkseni vasemmalta Roxanne ja Seamus Kanadasta sekä Holly Jenkeistä. Matkan yleiseksi vitsiksi nousi se, että koska minulla oli(on) rastat, Hollyn hiukset takaa vihreät ja Seamus homo, Roxanne sai olla porukan virallinen edustushenkilö. Ensimmäisessä kuvassa tuulilasin edessä lisäksi Hollyn maskotti Tigerbomber.



Reissulla muun muassa nukuimme vanhasta junasta tehdyssä hostellissa, hengailimme rannalla, jahtasimme lampaita ja bongailimme traktoreita.



Viimeiset kuvat kämppiksistäni, joiden kanssa jaoin talon viimeiset viisi kuukautta. Ensimmäisessä kuvassa kanssani irlantilainen Niamh, toisessa Edel niinikään Irlannista, kolmannessa Philip ja Max Saksasta, neljännessä Claire ja Constance Ranskasta. Kanssamme asunut italialais-ranskalainen pariskunta Emanuelle ja Cindy katosivat mystisesti huhtikuussa Corkin -viikonloppunani, eikä heistä valitettavasti jäänyt minulle kuvaa.
Viimeistä iltaa kanssani lempipaikassani Coblestonessa viettivät Lucia (Italia) sekä Marion, Emma ja Lydie (Ranska).
Kommentoi
maaliskuu 13, 2008 at 12:02 ap (Hassua, Irlantilaisuuksia ja Dublinilaisuuksia, Kuvia)
Blogini oli wordpressmagazine.se :n “Finlands 100 populäraste wordpress -bloggar” listalla, joten päätin että on jälleen aika päivittää uusia kuvia viime viikkojen tekemistäni. Mikä lie kyseisen ruotsalaissivuston kriteeri blogin suosion mittaamiselle, koska en olettaisi blogini sinne yltävän noin 20 ihmisen päivittäisellä kävijämäärällään. Ihmiset usein paljastavat blogeissaan, millä hakusanoilla niihin on löydetty. Minun edellisen viikon kattavalla listalla on: yleinen luulotauti, luulotauti, Malahide linna, kielikukkasia, proteiinia kipeänä, saksalainen stereotypia, tapetti, irlantilaiset typeriä, asun Dublinissa, suomalaista ruokaa Dublinissa, lämpötilaennätys, one tuulilasi. Mutta sitten asiaan…
Croke Park ja gaelic football -ottelu. Kelttiläinen jalkapallo on minun silmissäni jonkinlainen sekoitus jalkapallosta, koripallosta ja ehkä rugbystakin. Ottelun aikana ehkä kolme kertaa kävi näin: kaatunut mies ei enää noussut, pikkuruinen sairaankuljetuskärry ajoi paikalle, vei miehen pois ja kuulutettiin “joukkueesta xxx pelaajan numero xx korvaa pelaaja numero xx”. Asterix -meininkiä?
Jälkkärit intialaisessa ravintolassa. Houkuttelevia? Pääruoat oli oikeasti ihan älyttömän hyviä, mutta näistä jälkkäreistä varsinkin tuo oikeanpuoleinen riisikökkö maistui vedelle. Vasemmanpuoleiset muistuttaa mielestäni perunoita.
Rag week, ja Tradsoc (irlantilaisen kansanmusiikin kerho) soittelemassa Trinity Collegen kampuksella. Me irlantilaista musiikkia soittaa osaamattomat osallistuimme Ceiliin. Kyseessä on irlantilainen ryhmätanssi, jonka saloihin en tosin päässyt kovin syvälle kesken ilottelun yllättäneen sateen sekä tanssipartnerieni taidon korvaavan innon vuoksi. Hauskaa oli joka tapauksessa!
Lea, Jenna ja Taru lomailivat Dublinissa viikonpuolikkaan. Tässä Killineyn biitsi…

Lea ja juustokakku, Jenna ja Taru DART -junassa.
Tyttöjen kanssa vierailin toisen kerran Kilmainhamin vankilassa. Kiinnostava, ja kammottavakin pala Dublinin ja Irlannin historiaa – suosittelen ehdottomasti kaikille Dublin -turisteille!
Tästä nurmikkoisesta autosta olen jo kauan halunnut ottaa kuvan, ja viimein löysin sen parkkeerattuna enkä aina ajelemassa kameraani karkuun.
Kommentoi
helmikuu 11, 2008 at 12:30 ap (Kuvia, Matkustelua, Musiikki)
Äiti ja isä viettivät viikon Dublinissa tammikuun lopussa.
Bray – co. Dublin
Guinnesin tehtaan yläkerroksen baari ja näkymä Dublinin yli
Giant’s causewaylla kamerani ei jäätävän sään vuoksi toiminut, mutta tässä kuva Derrystä. Teimme siis retken Pohjois-Irlantiin, jossa ostokset maksetaan punnilla ja matkat mitataan maileissa.
Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vietin niin ikään Pohjois-Irlannin puolella, co. Fermanaghissa. Hare Krishna -liikkeen omistamalla Inish Rath -saarella oli rento tunnelma,. Vaikka ruokaa sai vain kahdesti päivässä tekivä mukavat ihmiset, aamuiset joogatunnit ja hengitysharjoitukset sekä rauhallinen ympäristö tehtävänsä ja palasin sunnuntaina Dubliniin rentoutuneena ja onnellisena, pohtien: miksi ihmeessä en joogaa enemmän???
Inish Rathille mentiin lautalla. Mennessä oli pimeää, tuulista ja erittäin kylmää – seuraavana aamuna maassa oli 2 cm lunta!!
Joogasimme Hare Krishnojen temppelihuoneessa, joka oli takan ansiosta minun mielestä ainut lämmin huone koko rakennuksessa. Irlantilaiset tuntuivat sensijaan kärsivän liiasta lämmöstä.
Lauantai-iltana askartelimme intiaaniperinteen mukaisen kukin-tehköön-mitä-haluaa-mihin-haluaa mandalan.
Tänään tulin Corkista tradsoc:in (kansanmusiikkikerhon) reissulta. Viikonloppu oli hyvin erilainen kuin joogaviikonloppu, mutta tapasin mukavia ranskalaisvaihtareita, workshopista löysin irkkutanssitunteja Dublinista, kuulin mahtavata mussiikkia ja ehdin katsella Corkia vähän paremmin kuin edellisellä läpiajolla.
Blarney Castle, jonka ylikerroksessa näkyy aukko josta päänsä alas pistämällä ja…
…pussaamalla siellä olevaa kiveä saa kuulema hyvät puheenlahjat. Anais, Suzanne, Melina ja minä.
Linnan ympäristö on täynnä jos jonkinmoista noitakiveä ja druidiluolaa. Tässä toivomusportaat.
Corkin yliopiston kampuksen rinnalla hieno Trinitymme kalpenee lakananvalkeaksi…
Ja lopuksi kerrottakoon, että viime viikolla täällä oli 15 C lämmintä, eli kesätakilla ja ilmankin tarkeni!
Kommentoi
tammikuu 13, 2008 at 6:02 ip (Kuvia, Matkustelua)
Kahdeksanpäiväinen autoajelumme suuntautui Dublinista luoteisirlantiin Sligoon, ja sieltä länsirannikkoa myöten aina etelään Corkiin saakka. Kaikkia rannikon niemistä ja saarista emme läpi ajaneet, mutta monenmoista kiinnostavaa sellaista kyllä. Museot ja linnat ovat tähän aikaan vuodesta suurelta osin suljettuja, mutta maisemat korvasivat ne monin verroin. Benny hoiti ajamisen vasemmalla puolella hienosti – vain kahdesti köröttelimme lyhyen pätkän tyytyväisinä ja kumpikaan mitään huomaamatta oikealla, mutta onneksi vaaratilanteita ei syntynyt. Kyllästytän teitä nyt maisemakuvilla, mutta kun ne olivat NIIN hienoja paikanpäällä, toivottavasti kuvat vangitsivat niistä edes osan.
Dublinin kehätiellä pääsimme tutustumaan tietulleihin
Menomatkan Sligoon saimme ajaa lumisessa maisemassa (olin todella yllättynyt, koska olin ymmärtänyt ettei täällä tule lunta)

Ensimmäisen yön nukuimme Gyreum -nimisessä ekotalossa. Kyseinen paikka on kurssikeskus ja hostelli jonka sai varata hostelworld.com -osoitteesta. Yllätykseksemme kuitenkin talo oli illalla paikalla saapuessamme kylmä ja pimeä. Lämmittämisestä ja vieraiden vastaanottamisesta vastaava henkilö ei kuulema ollut päässyt lumen (jota siis oli muutama sentti) takia paikalle, eikä meille oltu tästä edes soitettu ja ilmoitettu. Ystävällisesti meidät kuitenkin puhelimessa neuvottiin avaimen luo, ja saimme sitten koko paikan itsellemme. Kesäisin nämä teltat toimivat kahden hengen “huoneina”, itse nukuimme nyt ihan oikeassa huoneessa koska se oli helpompi lämmittää.
Toisen yön nukuimme halvassa ja kylmässä hostellissa Achill Islandille vievän sillan kupeessa. Lämmitys taisi olla illalla päällä sen normaalin 2 tuntia. Onneksi oli makuupussit mukana…





Achill Island…
…joka on gaelin kielistä aluetta. Toivottavasti emme ajelleet tämän merkin vastaisesti….
Maaseudulla joutuu väistelemään lampaita, joita kävelee joka puolella vapaana. Eriväriset maaliläikät niiden turkissa ilmeisesti merkitsevät omistussuhteita.
2 kommenttia
joulukuu 8, 2007 at 5:12 ip (Arkipaivaa ja ajatuksia, Irlantilaisuuksia ja Dublinilaisuuksia, Kuvia, Opiskelu)
Marraskuussa teimme retken Malahiden linnaan. Malahide sijaitsee noin 20-30 minuutin junamatkan päässä Dublinin keskustasta pohjoiseen. – In november we made a trip to Malahide Castle. Malahide is about 20-30 min. by train from the city centre.


Ryhmämme suosituin kohde Malahidessa oli leikkikenttä… – The most popular attraction of our group in Malahide was the playground…
Toiselle keskustan suuremmista kävely- ja ostoskaduista, Grafton streetille, sytytettiin jouluvalot marraskuun loppupuolella. – There has been christmas lights in Grafton street, the other one of the main shopping streets, since the end of the November.

Hyvää joulua irlannin kielellä – Merry christmas in Irish.
Olin kamerani kanssa myös keittiötunnilla. Tällä kertaa valmistimme ruokia, joiden koostumus oli muutettu erilaisten potilaiden tarpeiden mukaan. Jotkut tekivät nestemäisen dieetin potilaalle jonka leuat oli sidottu leikkauksen vuoksi, me teimme päivän ateriat nielemisvaikeuksista kärsivälle. – I took my camera with me to our kitchen class. We made texture modification foods, our group made meals of one day for a dysfagia patient.

Puuroa, vesi-Thick&Easy -seoksella pehmennetty voileipä, omenajälkiruoka kastikkeineen ja saostettua mehua – Porrige, a slice of bread made softer with water and Thick&Easy, stewed apple with custard and thickened juice.
Kämppikseni Marion täytti 21 vuotta 29.11. – My housemate Marion had her 21st birthday 29.11.

Hyvää syntymäpäivää ranskaksi -kakkukynttilät – Happy birthday in french -candles
Eilen vietin iltaa mm. tulevien kämppisteni kanssa pubissa, he lähtivät tänään kotiin. – Yesterday I was out with e.g. my becoming housemates, today they had a flight home.


Kommentoi
marraskuu 21, 2007 at 10:12 ip (Irlantilaisuuksia ja Dublinilaisuuksia, Kuvia)
Tescon juustohylly
Irlannista syötävästä juustosta on kuulema 85% cheddaria, ja tämä on helppo uskoa. Meidän lähi-Supervalun juustohyllyltä löytyy eri vahvuisia ja -värisiä cheddareita useammalta hyllytasolta. Josakin nurkasta sitten löytyy yksi raasteseos cheddaria ja mozzarellaa, ja sieltä aivan perimmäisestä kolkasta emmentaalia, joka onkin sitten hyllyn kallein juusto. Tänne tullessani en pitänyt cheddarista ollenkaan, pidin sitä aluksi itseasiassa erittäin vastenmielisenä ja pahanhajuisena. Niin vain olen kuitenkin irlantilaistunut, että jo maistuu se kaikkein miedoin versio, vielä kun löysin siitä hieman vähärasvaisemman version.
Kommentoi