Vaihtarivuosi Dublinissa

6.00 Heräsin kadulta tulevaan meteliin. Mietin, ovatko britit miehittäneet Dublinin vai lentokone tehnyt pakkolaskun kadullemme. Kyseessä oli kuitenkin taloamme lyllerrysvauhdilla ohittava telaketjuinen kaivinkone. Ah sitä musiikkia, kun telaketjun hampaat kolisivat asfalttia vasten.

7.00 Nukuin.

8.oo Olin torkkunut herätyskelloni kanssa noin 30 min, käynyt pesemässä hampaani ja todennut, että mulla on kipeä olo. Lähettänyt luokkatoverilleni viestin, että toimitan ihopoimumittauslaitteet hänelle myöhemmin. Rakennusmiehet tulivat töihin tien toiselle puolelle, joten laitoin korvatulpat korviini ja jatkoin unia.

9.oo ja 10.00 Nukuin.

11.oo Olin herännyt, ja todennut, etten edelleenkään voi hyvin. Yritin metsästää kuumemittaria asuintovereiltani – turhaan. Päätin, että opiskelen tänään, jos kerran jään kotiin.

12.00 Puhuin Bennyn kanssa Skypessä. Kirjoittelin Anun kanssa messengerissä. Meillä on mitä todennäköisimmin toinenkin festarikeikka ensi kesälle – jihuu!!! Minun teki mieli leikkelemakkaraa. Yih. Tämän himotuksen, jollaista en ole kohdannut viimeiseen viiteen vuoteen, pistän kipeänäolon ja siihenastisen syömättömyyden piikkiin. Syön yleensä suht säännöllisesti, ja vatsani on tottunut vastaanottamaan näihin aikoihin jo toista ateriaa.

13.00 Söin aamupuuroa. Puhuin Erjan kanssa messengerissä.

14.00 Menin palauttamaan ihopoimumittaushärvelit Lisalle viereiselle juna-asemalle ja läksin kauppaan – edelleen kipeä olo. Menin Tescoon ruokaostoksille. Jos on kipeänä, saa syödä mitä herkkuja tahtoo, eikös? Tai siis niitä pitää syödä, vaik olisi paha olo. Ostin järkevien asioiden lisäksi hillotäytteisiä torttuja, vaikka en edes tykkää hillosta. Oon monesti halunnut maistaa niitä. Ostin myös juustoa, vaikka ajatus siitä ällötti. Mutta yleensä tekee mieli juustoa (paitsi ei cheddaria, yök), joten ostin sitä ihan sen perusteella.

15. Tekstasin toiselle luokkatoverilleni Jeanille, etten pääse hänen 21-vuotispirskeisiin tänään, koska oon kipeänä. Talosta poistuminen ei tuota tuskaa, mutta discomeininki varmasti tuottaisi nyt. Emmekä ole ollenkaan niin läheisiä kavereita, että mulla olisi velvollisuus olla ko. juhlissa, vaikka mielelläni olisin mennytkin. 21-vuotiset vaan tuppaavat täällä olemaan oikeat megabileet toisinaan. Nämä olisi olleet yhdessä keskustan hotellissa. Söin hillotorttuja, ja totesin etten todellakaan tykkää hillosta. Pohja oli kuitenkin gluteenittomaksi leivonnaiseksi onnistuneen lehtevä ja voitaikinamainen. Kaavin hillot pois ja pistin banaaninpalan ja jugurttia tilalle. Oli parempaa. Voin pahoin hillosta.

16. Puhuin äidin kanssa skypessä ja laitoin ruokaa. Söin kikherneitä juuston sijaan.

17. Istuin ranskalaiskämppisteni Constancen ja Clairen sekä heidän vieraan kanssa keittiössä juomassa teetä, ihan vain siitä ilosta että viimeinkin näin livenä talossa jonkun ihmisen. Pohdin, jaksaisinko synttärien sijaan kuitenkin vaihtarien kanssa illalla leffaan. Ne menevät kuitenkin sen jälkeen kaljalle, muttamutta, voisinhan minä tulla leffan jälkeen suoraan kotiin. Juno:lla oli kuitenkin Oscarehdokkuuksiakin, joten hyvä leffa sen täytyy olla. Katsoin kyllä Oscargaalaa, mutta olin kiinnostuneempi ihmisten pukeutumisesta kuin palkinnonsaajista, joten en muista saiko se niitä.

18. Jotta edelleen voisin välttää opiskelua, päätin kirjoittaa blogiini jotain.

19. Söin lisää, mikä on tietysti erittäin järvkevää jos voin pahoin. Ja päätin mennä leffaan, jotta tuulettuisin vähän lisää ulos talosta. Kaljalle/siiderille en kyllä mene, vaan tulen leffan loputtua kotiin. Mietin, pitäisikö mun nyt kosia jotakuta karkauspäivän kunniaksi? En pysty kuvittelemaan Bennyä hamekangaskauppaan, joten jätin idean sikseen. Neljä vuotta sitten taisin hienon intialaisen kankaan toivossa kosia tekstiviestillä Aasiassa matkaillutta tuttavaani. Lupauksesta huolimatta sitä kangasta ei koskaan kuulunut. Opiskelin vähän. Opettelin, minkäkokoisia annoksia tulisi saada päivässä viljatuotteita vähintään kuusi, kasvi- ja hedelmäryhmää vähintään viisi, maitotuotteita kolme sekä lihatuotteita ja niiden vaihtoehtoja 2. Hoplaa, tunsin itseni ahkeraksi ihmiseksi, enkä suinkaan tyhjäksi lorvijaksi joka viettää päivänsä käyttämättä minuuttiakaan mihinkään työntekoon.

Eurooppalaisessa taivaassa saksalaiset ovat organisaattoreita, suomalaiset insinöörejä, englantilaiset humoristeja, ranskalaiset kokkeja ja italialaiset rakastajia. Eurooppalaisessa helvetissä italialaiset ovat organisaattoreita, ranskalaiset insinöörejä, saksalaiset humoristeja, englantilaiset kokkeja ja suomalaiset rakastajia.

Koska tämä netistä silmiini osunut pätkä nyt vaan sopii juuri täydellisesti meidän talon asukasjakaumaan, en voi olla sitä tähän laittamatta, anteeksi. Englantilaiset kuin olisivat vain irlantilaisia. Meidän Dublinilaisessa talossa varmasti osa näistä pitää paikkaansa, osa taasen ei.

Nyt kun olen muuttanut uuteen paikkaan, on taas hauskaa nähdä, miltä osin eri ylipäätään kansallisuuksista kertovat stereotypiat pitävän paikkaansa ja miltä osin eivät, ja millaisia erilaisia tapoja ja mieltymyksiä eri kansallisuuksien edustajilla on. Meidän talossa ranskalaiset ovat niitä joiden jäljille pääsee aina iltapäivisin kello 5 avonaisen Nutella-purkin tai tyhjän muffinsipaperin keittiön pöydällä nähdessään, italialainen on se joka metsästää kaupasta täydellistä pastaa ja kahvinkeittovälinettä, ja saksalaiset niitä jotka siitä huolimatta että edustavat talon miesvähemmistöä silittävät aina vaatteensa ja myös esiintyvät niissä silitetyissä vaatteissa jopa vain kotona ollessaan. Kaikkien näiden aamupala näyttää suomalaisen ravitsemusintoilijan silmissä siltä että minulla aamupäivän sokeripiikki olisi laskeutunut pohjalle ja aiheuttanut päänsäryn viimeistään tunnin kuluttua aamupalan nauttimisesta, mutta koska kukaan ei ole kommentoinut minunkaan puuronkeitostani niin kiinnostuneena katselen, mitä muut suuhunsa pistävät. Vielä muuten odotan sitä päivää kun näen jääkaapista tulevan raakaa pekonia, jota minulle taannoin saksanmatkallani aamupalapöydässä tarjottiin.

Meidän talossa muuten ranskalaiset on niitä, jotka keittävät pelkkää pastaa ja ketsuppia tai valmispitsaa ruuaksi. Ja irlantilaiset kokkasivat viime viikolla erittäin hyvännäköistä (jos se nyt kasvissyöjän silmissä voi sitä olla) kanawokkia. Ja saksalaiset on ihan hauskoja – sikäli kun jakavat juttujansa muidenkin kanssa englanniksi.

Yksi stereotypia suomalaisista on tullut monesti esiin. Kaikki ihmettelevät miten voin palella jos kerran olen suomalainen. Tai ehkä tämä ei ole stereotypia suomalaisista vaan suomalaisten taloista, en tiedä.

Bennyn lähdettyä eilen olen taas täysin irti suomielämästäni ja Dublinin armoilla. Syksykauteni täällä kesti kolme ja puoli kuukautta, nyt olisi edessä ainakin kuukauden pidempi lukukausi. Se tuntuu pitkältä ajalta, ja suomalaisen musiikin kuunteleminen nyt jotensakin haikealta…

Kevään aikana haluan läpäistä tenttini, käydä Belfastissa (koska se jäi viimeviikkoisella ajelulla näkemättä) sekä mahdollisesti Edinburghissa ja Lontoossa joihin täältä lentää muutamalla eurolla (rahatilannettani tänään tarkastellessani aloin epäillä josko nuo toteutuvat koska majoitus kuitenkin maksaa), soittaa useammin irkkujameissa, tutustua uusiin mukaviin ihmisiin ja paremmin niihin vanhoihin mukaviin ihmisiin, prepata itselleni paremman irkkuaksentin ja kenties laajentaa englannin sanavarastoani (kenties, koska olen erittäin laiska tekemään tätä aktiivisesti) ja olla paremmin kotonani Dublinissa ja ottaa tästä kaupungista kaiken irti, kun alkuvaikeudet on voitettu.

Niin, asun nyt uudessa talossa kahden ranskalaisen tytön, ranskalais-italialaisen pariskunnan, kahden saksalaisen pojan ja kahden irlantilaisen tytön kanssa. En ole vielä tavannut kaikkia heitä sillä saksalaiset järjestelmällisestä maineestaan huolimatta päättivät aloittaa lukukautensa viikkoa myöhemmin. Huone on meluisa ja kylmä, mutta normaalin korkuinen eli enää en lyö päätäni viistokattoon ja ostin lämmittimen. Ja ratikka vie minut viiden minuutin välein ilman odottelua keskustaan puolessa tunnissa. Enkä voi olla sanomatta, että tykkään nyt asua tällaisessa “tasa-arvoisessa” yhteisössä ilman vuokraemännän energiankulutusta ja siisteyttä valvovaa silmää. Ja tykkään, että huone josta maksan on yksin minun, eikä kukaan muu astu sinne ilman lupaani esimerkiksi mielessään ikkunan avaaminen. Vapaus…

Matkustellessa erikoisruokavalioni ketuttavat aina eniten. En voi maistaa kaikkia eksoottisuuksia ja hyvyyksiä mitä on tarjolla. En oikeastaan voi maistaa juuri koskaan mitään. Lihattomuus on tietysti oma valinta, enkä juuri himoitse Irish Stew -nimistä ruokalajia joka on jonkinsorttinen lihaperunalaatikko tai Irish Pudding -nimisiä makkarapötkylöitä jotka tietysti kuuluvat perinteiseen irlantilaiseen aamiaiseen.  Sensijaan maistelisin mielelläni vaikka peri-irlantilaista versiota rusinapullasta eli sconeseja tai muutenkin söisin kotoa pois ollessani ravintolassa jotakin muuta kuin niitä iänikuisia pahassa tomaattikastikkeessa keitettyjä valkoisia papuja. Tai ylipäätään miettisin vähemmän syömisiäni ja voisin osallistua kaikkiin maailman sosiaalisiin ruokailutilanteisiin ilman omia eväitä tai alle syötyä ateriaa – siltä varalta, että ruokaa ei löydy. Surettaa. Kaikki kunnia muuten kasvisravintoloille jotka myös kiinnittävän huomiota gluttenittomuuteen. Näitä löytyi meidän ajokierrokselta ainoastaan Dublinista ja Corkista. Haluan mennä niihin niin usein kuin mahdollista koska niissä tunnen olevani normaali ihminen koska voin valita useammasta vaihtoedosta herkullisen näköisiä ruokalajeja ja pyytää vieläpä gluteenitonta leipää (joka siinä Dublinin ravintolassa on muuten itsetehtyä ja hemmetin hyvää). Ja toinen kunnia vanhemmiltani joululahjaksi saamilleni leivänpaahtopusseille – voin paahtaa talon gluteenisessa leivänpaahtimessa pahat ja kuivat vakuumileipäni rapeiksi, kuohkeiksi ja hyviksi paahtoleiviksi.

Ja onneksi minun ei tarvitse olla huolissani lentoturvallisuudesta, sillä turvallisuusmääräykset ovat huipussaan ja matkustajia suojellaan ja matkustus tehdään mukavaksi kaikin mahdollisin keinoin. Koska kaikki nesteet ja niidenkaltaiset aineet ovat matkustamossa kielletty, joulutortut ja lanttulaatikotkin on pakattava iskunkestävästi ja laitettava ruumaan – hyvä niin, sillä kyllähän sen nyt jokainen tajuaa että paistettu luumuhillo olisi riski. Sensijaan taxfreeshopit saavat tietenkin tehdä rahaa myymällä alkoholia lasipulloissa, jotka ovat ehdottomasti turvallisempia esineitä kuin vaikkapa kynsisakset, jotka takavarikoidaan turvatarkastuksissa automaattisesti. Turvatarkastukset tehdään niin tehokkaasti ja matkustajia palvellen, että aremmat esineet, kuten vaikkapa kannettavat tietokoneet, revitään ulos koteloistaan ja heitetään läpivalaisulinjalle. Eikö tarkastajille muuten tule mieleen, että valmiiksi rikottu kone ei ole enää helposti rikkimenevä esine, ja sitä voi käyttää tehokkaana aseena ja vaikkapa kolkata pahaa-aavistamattoman vierustoverin, jos tämä ei suostu luovuttamaan ikkunapaikkaa?

Asuessani 2 kuukautta Göteborgissa kesällä 2003, ennen Helsinkiin muuttoani, laskin lähtiessäni tyhjät muoviset 0.75 litran tofujäätelöpurkit ennenkuin heitin ne roskiin. Niitä oli 12. Ja ainakin muutama oli mennyt roskiin sitä ennen. Mielestäni se oli aivan järkyttävää. Täällä maassa, jossa ainakin sisällä taloissa joutuu palelemaan, olen hakenut lohtua ja makeanelämyksiä suklaasta.

Lempparini on Green & Blacks -luomusuklaa, joka on täällä halvempaa kuin Suomessa. Koska nyt tajusin, että he varoittavat pakkauksessa gluteenijäämistä (miten tämä onkaan jäänyt huomaamatta??), päätin etten osta sitä enää. Ja se on hyvä, sillä sitä myydään joka kaupassa. Tällä hetkellä tyhjennettävänäni on lentoasemalta ostettu Fazerin käärepapereihin pakattuja tummaa suklaata sisältäviä konvehteja (onko ne konvehteja? en tiedä… mutta levy se ei ole ainakaan koska ne on erillisissä papereissa). Syitä suklaan syömiseen ovat olleet uuden maistelu (Tämä liittyy aina matkusteluun. Enkai kuitenkaan kolmen kuukauden jälkeen voi uskotella itselleni olevani matkalla???), makeanhimo, huonot eväät (ostin ruokatermoksen, joten tämä syy ei enää pitäisi olla olemassa…), koti-ikävä, tottumus siitä että voin ostaa suklaata koska haluan, koska teen aina niin, ja kaikenlisäksi Antti jonka kanssa täällä sillointällöin virkistän suomentaitojani on sitä mieltä että tumma suklaa on terveellistä, jollei jopa välttämättömyys terveyden ylläpitämiselle(ja tietenkin minä, vaikka kuinka ravitsemustietoinen ja valveutunut alan opiskelija olenkin, käytän tuota väitettä yhtenä puolustuksena heikkona hetkenä jolloin mietin kaupassa suklaalevy kädessä että ostaako vai eikö ostaa). Ensimmäisen kuukauden jälkeen oli tullut puolitoista kiloa lisää. Se ei haittaa, tiedän että minulla on siihen varaa, mutta jos joudun uusia vaatteita ostelemaan siksi että olen syönyt liikaa suklaata, niin kyllä nolottaa. Ja ihoni näyttää ainakin tosi huonolta. Noniin, eipä se ole hyvältä näyttänyt koskaan, joten eikai sekään ole sitten syy lopettaa. Joudunkohan kohta ottamaan opintolainaa suklaaseen?

Uudenvuoden jälkeen lopetan suklaan syömisen, ja seuraava palanen menköön kurkustani alas aikaisintaan pääsiäisenä!!!!!