Lähteminen ei tällä hetkellä, puoliksi pakatun matkalaukun vierellä tunnu juuri miltään. Lähinnä kai siksi, että olen ajamisesta niin puhki. Ihmisten hyvästeleminen tuntui haikealta, mutta itkettänyt on toistaiseksi ainoastaan silloin kun harpistinainen pubinnurkassa lauloi surullista laulua leskeksi jääneestä naisesta, ja silloinkin vaan vähän. Viimeiset pari viikkoa tenttien jälkeen ovat olleet kovin stressittömiä ja erilaisia muusta ajasta täällä, enkä oikein osaa nyt edes kaivata sitä mitä oli näitä muutamaa viikkoa ennen. Luulenpa, että tästä matkasta toivuttuani lähden vielä muutaman vuoden sisään keski/eteläeuroopan kierrokselle, ainakin Pariisiin ja Pohjois-Italiaan tervehdyskierrokselle. Toisaalta, kuunneltuani kolme päivää autossa kolmen Amerikan mantereen pohjoispuoliskolla asuvan keskustelua kaupungeista joissa he ovat asuneet, haluaisin lähteä jonnekin Eurooppaa kauemmas seuraavaksi.

Suomeen paluu hermostuttaa hieman. Tiedän, että olen vuoden aikana muuttunut, mutta en vielä tiedä miten, sillä täällä minulla ei ole sille vertailukohtaa. Ainakin tämä vuosi on kasvattanut itseluottamusta siitä, että selviän vieraassakin ympäristössä ja vieraalla kielellä. Olen saanut kipinän uusiin kulttuureihin tutustumiseen, matkustamiseen ja ulkomailla asumiseen. Olen saanut kokea, että ystäviä ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä löytyy kauempaakin. Toisaalta olen erinäisten vuoden varrella kohtaamieni vaikeuksien myötä oppinut arvostamaan Suomea, siellä olevia asioita ja ihmisiä, ja siellä luulen tulevani kuitenkin lopulta elämään ja pysyvästi asumaan. MInua eniten yllättänyt asia on, että vaikka opiskelu oli lähtiessäni lähinnä pakollinen paha tämän vuoden toteuttamiseen, innostavien kurssien ja osaavien opettajien ansiosta innostukseni opiskeluun on syttynyt uudelleen.

Kerrassaan hulvaton Domegal-matka kahden kanadalaisen ja yhden jenkkitytön kanssa. Väsymys painaa pitkän ajelun jälkeen, joten kuvat ja mahdollisesti lähtötunnelmatkin päivitetään Suomesta.

Viimeistä iltaa pubiin viettämään.

Tapaaminen koordinaattorin kanssa; sisälsi teen juontia, mukavaa jutustelua, joistakin käytännön asioista sopimista sekä pientä kertaamista siitä mitä tämä vuosi on ollut sekä tulevan kesän suunnitelmia molemmin puolin. (tätä hän ei virallisesti ottaen kertonut minulle, mutta ensimmäiset 10 opintopistettä kurssista, jonka sääntöjen ja ennalta ilmoitettujen pisterajojen mukaan minun olisi pitänyt reputtaa, ovat nyt varmat)

Vierailu levykaupassa nimeltä Celtic Note, muutaman irkkulevyn hankinta. Osoittautuivat tradimmaksi kuin mitä olin toivonut, mutta ihan kiva saada mukaan Suomeen laadukkaasti äänitettyä “jamikamaa”.

Hostellien etsintää huomenna alkavalle kolmen yön Donegal -reissulle. Ilouutinen siitä, että mukaan on saatu neljäskin auton kustannuksia jakamaan. Alunperin minä olin se joka haalin kavereita/tuttuja reissaamaan, mutta muutaman peruutuksen jälkeen mukana on yksi jonka tapasin ensimmäistä kertaa kaksi päivää sitten ja toinen jonka tapaan ensi kertaa huomenna kun menemme hakemaan auton. Reissusta tulee silti varmasti huippu. Kuskaan, koska automaattivaihteiset autot maksavat maltaita ja kanadalaisissa autokouluissa ei tarvitse oppia ajamaan manuaalivaihteilla jos ei erikseen sitä toivo. Manuaalivaihteet hiukka jänskättävät minuakin, mutta eiköhän se kytkin löydy ja vaihteetkin pysty vasemmalla kädellä vaihtamaan pienen harjoittelun jälkeen.

Punttis - viimeisen kerran Trinity Collegen Sports centerissä. Ja mitenkäs, kasvoiko hauikset tänä vuonna? En tiedä, farkut ainakin kiristävät enemmän kuin tullessa mutta oletan sen johtuvat enemmänkin suklaan ja keksien syönnistä kuin ahkerasta treenauksesta…

Pakettien pakkaaminen postia varten. Kävin sovittamassa ensin tyhjiä laatikoita kulman takana olevan postitoimiston palveluluukusta sisään – mahtui, joten en joudu kävelemään varmaankin yli 10 kilon laatikon kanssa keskustaan.

Cobblestone - ensimmäistä kertaa torstaina. Nyt olen käynyt siellä jokaisena viikonpäivänä. Tämä ilta oli hyvä, paikalla oli myös suosikkisoittimekseni viime viikonloppuna noussut irlantilainen säkkipilli. Siinä säkki täytetään puhatamisen sijaan palkeiden avulla ja ääni on pehmeä ja vieno skotlantilaiseen lajitoveriinsa verrattuna.

Sinitarrajälkien pesemistä seinästä lämpimällä vedellä ja sienellä. Mukana lähti vesiliukoista maalia joka sotki ympäristön valkoiseksi, sekä tapetinmuruja. Seinä on ruma, mutta oletan vuokraemännän maalaavan myös minun huoneeni, sillä hän on puuhannut sitä yleisissä tiloissa viikon sisällä joka aamu.

Irlannissa/Dublinissa hyvää:

-ihmiset puhuvat ventovieraille, ja ylipäätään puhuvat enemmän

-ihmisten kohteliaisuus, avuliaisuus ja ystävällisyys

-elävä kansanperinne: musiikki ja tanssi tietenkin, josta minulla on ollut ilo saada nauttia usein tämän vuoden aikana

-kansainvälinen tunnelma, ulkomaalaisiin uusiin ihmisiin on suhteellisen helppo tutustua (paitsi ranskalaisiin poikkeuksia lukuunottamatta)

-aktiivinen ja vaihteleva vapaa-aika – kaverit ja harrastukset

-oma rauha omassa huoneessa

-kivat kämppikset, mukavaa kun talossa asuu paljon ihmisiä ja eri maista

-kaupungin ihmispaljous ja eloisuus (tämä kertoo sopeutumisesta, sillä vuoden alussa se olisi mennyt miinuksiin)

-halpa luomusuklaa (johtaa runsaaseen kulutukseen, joka pitäisi varmaan laittaa miinuksiin…)

-aivan ihastuttava maaseutu, jota minulla on myös ollut ilo päästä näkemään

-ainaisesta myöhästelystä ja jahkailusta kumpuava rento tunnelma – parhaimmillaan Dublinin ulkopuolella

Irlannissa/Dublinissa huonoa:

-ihmiset eivät välttämättä tarkoita, mitä sanovat (pätee erityisesti kohteliaisuuksiin)

-asiat tapahtuvat viiveellä/myöhässä/eivät ollenkaan

-oma yksinäisyys omassa huoneessa

-kämppikset sotkevat kylppärin eivätkä siivoa jälkiään

-rakennustyömaa 10 metrin päässä ikkunasta on toiminnassa 6 päivää viikossa, alati soimaan pärähtävä naapurin varashälytin ja alati ikkunani alle työskentelemään palaavat asfalttimiehet

-kulttuurin kirjoittamattoman käyttäytymissäännöt, joihin en edelleenkään ole täysin päässyt sisälle

-bussit ovat hitaita ja myöhässä, pitkänmatkan sellaisissa ei ole vessoja ja junat opiskelijoillekin kalliita

-ei laktoosittomia maitotuotteita; gluteeniton leipä on paahtamatta pahvia; juustoa tarjolla lähinnä Cheddaria jota en ole kyennyt enää kuukausiin juuri syömään

-järjettömän kalliit vuokrat

-kylmät ja vanhat talot

-Dublinin ihmispaljoudesta kumpuava stressi ja kiire

-uimahallilta haiseva ja pahalta maistuva hanavesi

Suomessa/Helsingissä hyvää:

-rehellistä väkeä, ihmiset tarkoittavat mitä sanovat

-saan jakaa asunnon poikaystävän kanssa

-hiljainen asunto

-tunnen kulttuurin kirjoittamattomat käyttäytymissäännöt enkä tahattomuuksissani möläyttele rivien välistä epäkohteliaisuuksia sanojen/äänensävyjen väärillä valinnoilla

-bussilla voi matkustaa luotettavasti, myös kauemmas ja junat ovat opiskelijoille halpoja

-Vuohelan hapan ohut –leipä; laktoositon jugurtti, viili, raejuusto ja feta; kaupassa tarjolla muitakin kovia juustoja kuin Cheddaria

-HOAS ja opiskelijaystävälliset hinnat

-edullinen ja läpeensä toimiva joukkoliikenne

-ihastuttava maaseutu, jota en tosin ole tarkoituksella kiertänyt, mutta ehkäpä korjaan tämän asian

-lämpimät ja hyvinrakennetut talot

-tutut ja turvalliset ihmiset, ei tarvitse nähdä vaivaa ihmisiin tutustumiseen jos ei siltä tunnu

-sauna

-raikas ja hyvänmakuinen hanavesi

Suomessa/Helsingissä huonoa:

-ihmisten tylyys, jurous ja hiljaisuus

-joudun jakamaan asunnon poikaystävän kanssa

-kaupungin, erityisesti Viikin hiljaisuus, rauhallisuus, tylsyys?

-samat kuviot ja arkipäivä, jota aijon tosin syksyllä piristää joillakin irlantilaishenkisillä kulttuuritoiminnoilla…

Anun ja Pauliinan vierailu sekä viikonloppumatka Ennisiin Fleadh Nua -kansanmusiikkifestareille ovat ohi. Ennisin matka ei ollut turha lain sillä sieltä löytyi koko vuoden paras jamimeininki, ja koska päätimme viimetipassa lähteä reissuun autolla näimme myös Cliffs of Moherin (minulle jo toinen kerta, mutta tällä kertaa sää oli sellainen että pystyi näkemään jotain!), Doolinin sekä Dubliniin palatessa Glendaloughin. Pääsin testaamaan, miten vasemmalla puolella ajaminen sujuu, ja kyllähän se suuremmitta kommelluksitta sujuikin kahdeksan kuukauden liikenteen tarkkailun jälkeen. Kuvia jälleen myöhemmin.

Täällä postiin laitettavia paketteja pakatessa sekä sinitarroja seiniltä raaputellessa lasken jäljellä olevia Irlannin päiviä, joita on nyt kuusi. Niistä tulen kolme viettämään niinikään autoillessa Donegaliin ainakin kahden kanadalaistuttavan kanssa. Suomeen palaaminen tuntuu mukavalta, mutta mietityttää myös, miten sopeudun takaisin.

Viime viikolla sanoin ensimmäiset heiheit ihmisille jooga- ja tradmusiikkikerhossa, eilen oli vuorossa luokkani. Vaikka näistä en kenenkään kanssa ole kovin läheisesti ystävystynyt, haikeaa kuitenkin kun ollaan säännöllisesti nähty enkä näistä suurinta osaa näe enää koskaan. Ylipäänsä muut vaihtarit sanovat että irlantilaisten kanssa on vaikeaa kaverustua, joten olen ollut tosi onnekas saadessani olla aina samojen 20 ihmisen kanssa luokassa ainoana ulkomaalaisena. Helpompi vaihtoehto olisi varmasti ollut jos olisin saanut olla muiden vaihtarien porukassa luennoillakin, mutta tällä tavoin kielitaitoni on ehdottomasti kehittynyt enemmän ja olen toisaalta oppinut enemmän irlantilaisten kulttuurista ja elämästä.

Eilen viimeisen tentin myötä sanoin hyvästit myös opiskelulle täällä. Vapauden tunne pisti melkein itkettämään, kun kävelin koulusta kotiin. Opiskelu täällä on ollut rankkaa, mutta olen saanut oppia ja nähdä hirveästi kiinnostavia asioita, jotka toivottavasti motivoivat vielä ensi vuonnakin. Siihen liittyy paljon hankalia muistoja erityisesti alkuajoilta, jolloin luentojen sisällön lisäksi minulta meni usein ohi myös ohjeet enkä tiennyt missä mennään. Mutta siihen liittyy onneksi myös monia hyviä muistoja loppuvuodelta, kun ylitin itseni tekemällä vieraalla kielellä asioita joita en tänne tullessa olisi kuvitellut pystyväni tekemään, ja saatoin todeta että yksi luennoitsijoistani ei ole alkanut puhua kuuluvammalla äänellä vaan kuulen häntä paremmin koska ymmärrän englantia paremmin. Hyvät muistot opiskeluun suhteen liittyvät myös luokkani tyttöihin sekä opettajiin, jotka ovat olleet koko vuoden hirveän ystävällisiä ja olen aina saanut heiltä apua kun olen sitä tarvinnut.

Viimeisten viikkojen suunnitelmiin kuuluvat pari vierasta suomesta/tanskasta, trad-musiikkifetarit Ennisissä, ja automatka Donegaliin viimeisenä viikonloppuna. Tämän lisäksi toivottavasti paljon mahdollisuuksia nähdä vielä vaihtarikavereita ja nähdä Dublinissa ne jutut, jotka ovat vielä näkemättä.

Liekö kielitaidon vai mielikuvituksen kehitystä, että luentomuistiinpanoni ja tekstiviestini ovat alkaneet näyttää yhä enemmän otsikon kaltaiselta.

Tanssista innostuneen vaihtaritoverini ansiosta löysin paikan, jossa opetella Riverdance -tyyppistä tanssia. Tänään aloitin kuuden viikon kurssin. Aivan älyttömän kivaa!!! Tänään mentiin kolmijakoisiin jigeihin tarkoitettuja askelia hitaan valssin tempossa, ja mietin siinä kolmen sentin korolla (joka tälle tennaritytölle on paljon) yhdellä jalalla seisoessani ja toista jalkaa heilutellessani, että montakohan vuotta ihmiset yleensä treenaa ennenkuin pystyvät tanssimaan edes hidastempoisin jigin tahtiin? Minä tanssin siis aikanaan lavatansseja varten ostamissani kengissä jotka on mielestäni tuohon ihan ok, mutta autenttiset kengät olisivat sellaiset jotka  ovat korotetut sekä kannasta että päkiästäkin, ja päkiään on isketty pohjaan vieriviereen nauloja. Saapi nähdä, mitä pohkeet ja polvet sanovat huomenissa!

Eilen vietin myös ihan hirmuisen hauskan illan soittamassa ja kuuntelemassa Trinityn Trad-societyn jameissa. Naamani varmaan muistutti naantalin aurinkoa, kun osasin ensimmäiset biisit joita porukka alkoi jameissa soittaa

Maanantaina pidin täällä ensimmäistä kertaa onnistuneen esitelmän, huolimatta siitä että sen otsikko oli hydrochlorothiazide jonka jouduin myös monta kertaa esitelmässäni lausumaan. Epäonnistuneempia on sitten minun osalta tulossa todennäköisesti seuraavien viikkojen aikana muutama, sillä olen taasen saanut dietetics -viikkotehtävien vakiparikseni tytön, joka on hirmuisen mukava mutta ei ilmeisesti epäonnistumisen pelossa ole valmis jakamaan minulle minkäänlaista vastuuta. Keittiöryhmässä tämä vielä kävi päinsä kun tekemässä oli 4 muuta, mutta nyt meitä on 2..

Säät ovat vaihdelleet aika paljon, pääsiäislomalta palatessani oli vähintään 15 asteen lämpötiloja ja auringonpaistetta, ja nyttemmin sitä ovat höystäneet olle 10 asteen lämpötilat, hyytävä viima ja myös ajottaiset raekuurot muutaman päivänä. Kevät silti tulee…

Tänään meillä piti olla kliinisen kemian tentti. Opettaja ei kuitenkaan muistanut siitä mitään – oli ilmeisesti unohtanut – ja koska tälle päivälle varattu luennoitsija on kuulema kokoaikaisesti töissä yliopistolla, hänen piti saada tulla nyt juuri pitämään suunnittelemansa luento. Tentti olisi kuulema EHKÄ käynyt olla ensi viikolla. Vaikka opettaja ei näyttänyt ymmärtävän sitä, että jos opiskelijat ovat verta ja hikeä vuodattaen valmistautuneet tenttiin, on se oikeudenmukaista muistaa ja pitää luvattuna päivänä, lupasi hän sen torstaille, kun oikein pyytelimme. En osaa enää oikein muuta kun huvittua tästä epämääräisyydestä. Ensimmäisiä esseitäkin yhä odotellaan takaisin, palautuspäivä oli neljä ja puoli kuukautta sitten.

Viimein saimme tietää myös tenttipäivät. Nekin olivat ilmeisesti olleet opettajien tiedossa jo hyvän aikaa, mutta kukaan ei ollut muistanut meille oppilaille niistä kertoa. Kaikki pitäisi kuitenkin siis olla ohi perjantaina 16.5. Sitten vietän varmasti ainakin muutaman viikon Dublinissa, ja odottelen mahdollisesti muutamia vieraitakin käymään sinä aikana.

Talossamme asuu 3 ranskalaista, ja kuten olen ennenkin sanonut, ransakalaiset ovat ehdottomasti vaihtarien enemmistö täällä Dublinissa. Täytyy sanoa, että saan nykyään päänsäryn joutuessani kuuntelemaan pitkiä aikoja kieltä jota en ymmärrä (erityisesti aamuisin) ja ranskalaisten seurassa joudun tähän tilanteeseen usein. Miksi ihmiset tulevat ulkomaille, jos eivät ole halukkaita käyttämään kyseisen maan kieltä? Miksi ihmiset tulevat ulkomaille, jos he eivät ole halukkaita aktiivisen puhumisen kautta parantamaan kielitaitoaan? Miksi he viettävät aikaa vain omanmaalaistensa kanssa, puhuen omaa kieltään? Haluaisin myös ihmetellä, miten ihmiset voivat olla niin ajattelemattomia että käyttävät kieltä jota muutama tai pahimmassa tapauksessa vain yksi seurueessa oleva ei ymmärrä, mutta täytyy todeta että olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa sillä “toisella puolella” työskennellessäni lukion jälkeen Göteborgissa kymmenien muiden suomalaisten ja muutaman pohjoismaalaisen kanssa. Tästä eteenpäin toivon osaavani huomioida kielivähemmistön paremmin!

Ranskalaisiin liittyen vielä pieni kevennys – linkki

http://plaza.fi/ellit/tyo-ja-yhteiskunta/ymparisto-yhteiskunta/mita-pariisilaiset-ajattelevat-suomesta

Voikukat ja muutkin kukkivat tienvieruksilla, aurinko paistelee lämpimästi sadekuurojen lomassa ja tällekin viikolle on luvattu 15 astetta usealle päivälle. Aikas ihanaa!

Opettajani Mary totesi tänään että näytän loman jälkeen levänneeltä ja hyvinruokitulta. Äiti taisit onnistua