Paluulento takaisin Suomeen sujui rattoisasti musiikkia kuunnellessa ja nukkuessa. Oli ehkä hyvä väsyttää itseni loppua kohden, niin ihmisistä ja Dublinista eroaminen ei tuntunut niin pahalta. Tavallaan tuntui, ja edelleen tuntuu oikeastaan siltä, että olin valmis Dublinin kanssa ja valmis palaamaan Suomeen. Jos olisin päättänyt palata myöhemmin, olisin kyllä löytänyt paljon uutta kivaa vanhojen ja loppuneiden asioiden tilalle ja aivan varmasti nauttinut niistä ehkä vieläkin enemmän, mutta näin on ihan hyvä. Matkalaukun purkaminen ja tavaroiden kaivaminen sieltä tuntui tosin jo vähän haikealle. Kaverini viesti siitä, että Dublinissa sataa kaatamalla, lievitti kylläkin ikävää kummasti.
Sain tänään vielä puhelun koordinaattoriltani, ja hän kertoi että tenttien tulokset olivat tulleet ja olin läpäissyt ne. Voin siis todeta hoitaneeni Irlannissa sen, minkä vuoksi virallisesti sinne menin ja se on ihan loistava juttu nyt.
Vaihtarivuoteni Dublinissa, ja sitä myöten myös tämän blogin pitäminen on nyt ohi. Vaikka yleisin blogiini tuovat hakusana onkin vuoden varrella ollut “luulotauti”, myös Irlannista ja siihen liittyvistä paikoista/ilmiöistä tietoa etsivät päätyvät ilmeisesti tälle sivulle säännöllisesti, ja toivottavasti siitä on jotakin apua heille tulevaisuudessakin.
Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille – Thanks a million!!!
erja sanoi,
kesäkuu 11, 2008 at 10:16 ap
Kiitos itsellesi! On ollu kiva käydä lukemassa aina kuulumisia miten vuosi vierähti!!
Aleksi sanoi,
kesäkuu 26, 2008 at 9:58 ap
Hieno blogi, muuta ei voi sanoa.
Eksyin lukemaan sitä kun tosiaan itse olen lähdössä samalla meiningillä syyskuussa Dubliniin.
olisiko mahdollista kysyä muutamia kovasti askarruttavia käytännönasioita (joista olen kuullut erittäin ristiriitaista tieota) ihan mailitse tms sinulta?
-A-