Muistan, kuinka muutaman vuoden takaisella reilimatkallani Italiassa jenkkityttö sanoi minulle hostellin vessassa hampaita pestessämme “I love your hair!”. Moisesta tunteenpurkauksesta hieman kummastuneena ja huvittuneena kiitiin tietysti kohteliaisuudesta. Kun tämä toistui samalla viikolla myöhemmin toisessa hostellissa, naureskelin poikaystävälleni että mitä ne nyt mun hiuksia oikein rakastaa, vaikka rastani niiden mielestä kivat olisivatkin.
Nämä tapaukset palasivat mieleeni, kun muutama viikko sitten kävelin tämän nykyisen kotikaupunkini, joksi sitä vielä hetken kutsun, keskustassa. Nainen, jolla myös oli rastat, käveli ohitseni ja sanoi tuon samaisen lauseen, johon minä vaistomaisesti reagoin “Thanks, I love yours”.
Tämän naisen hiusten lisäksi rakastan täällä ainakin lempikasvisravintolaani ja siellä tarjolla olevaa itsetehtyä gluteenitonta leipää, suklaata, lempipubiani, irlantilaista tanssia ja musiikkia, talomme vieressä sijaitsevaa puistoa sekä irlannin maaseutua. Mutta vain englannin kielellä. Suomeksi ne ovat vain kivoja.
