Toinen esitelmäni englanniksi…

…oli fiasko. Mitä tapahtui:

1.Luulin että kysymys oli pilipaliesitelmästä (niin, no tuollaisia ne eivät kai koskaan ole) ja joululoman ja rennon koulunalun huumassa en nähnyt liiemmälti vaivaa esiintymiseni valmisteluun. Sisällön eteen näin jonkin verran töitä, mutta se ei ollut järin tieteellinen.Todella luulin, että riittää kun käyn kaupasta katselemassa margariinipurkkeja ja niiden steroli- ja stanolisisältöjä sekä hintoja. Ja ajattelin, että pystyn sitten näitä dioja katselmalla pitämään puhe-esityksenikin.

2.Juuri ennen esitelmää sain tietää, että esitelmät arvioidaan, ja arvionti on 10% vuoden arvosanasta. Edes parini ei ollut vihjannut tästä minulle mitään. En nyt tosiaan tiedä, pitääkö tämä laittaa tyhmyyteni piikkiin. Kaikki muut siitä kuitenkin tiesivät, joten olettaisin että siitä on minunkin kuullen sanottu. Meidän epämääräisessä ryhmätoiminnassa se ei ole kuitenkaan varmaa.

3.Tästä kauhistuneena jouduin kertakaikkiseen paniikkiin. Ja tämän kertakaikkisen paniikin ansiosta esiintymisestäni ei tullut juuri mitään. Eli huono sisältö meni pilalle vielä huonommalla esiintymisellä.

En sitten tiedä, mitä muut siitä ajattelivat, koska heiltä ei huonoa sanaa kuulu suusta – ainakaan suoraan. Todennäköisesti, että kuulun niihin vaihtareihin jotka ovat tulleet Dubliniin bilettämään. Oon kyllä aika varma että tätä esitelmää ei mun vaihtarin eritysoikeudetkaan korvaa.

Lähetä kommentti