Luin männäviikolla siitä, miten uuteen kulttuuriin sopeutuminen yleensä tapahtuu. Ensin ollaan hullaantuneita uusiin ja jännittäviin asioihin. Sen jälkeen käydään pohjalla, nähdään vain huonot asiat ja kaikki on omassa kotimaassa paremmin. Tämän jälkeen sieltä sitten pikkuhiljaa noustaan siihen ns. normaalitasolle. Täydellinen adaptoituminen uuteen kulttuuriin voi tapahtua vasta vuosien kuluttua.
Missä minä sitten olen? Hullaantumisvaihe minulla on ollut aluksi, mutta toisaalta sanoisin että olen nähnyt alusta asti tässä maassa myös huonoja puolia – pahimpana niistä infrastruktuurin vanhanaikaisuus. Näiden talot on vaan niin hemmetin kylmiä, että niiden vuoksi en ainakaan tällä hetkellä tunne tänne kokonaan muuttamisen olevan minulle mahdollista/kovin mieluisaa. Toisaalta olen koko ajan nähnyt myös hyviä asioita, huipulla niistä varmasti on kansanmusiikin runsas tarjonta. Silti tuntuu, että olen liian monesti irlantilaisillekin sanonut suoraan mikä heidän maassa on vikana kahden peiton alla hytistyn yön ja aamun viileän suihkun jälkeen.
Toinen asia on sää. Syksyn saimme nauttia suurelta osin ihansta, kuivasta säästä. Joulun jälkeen on ollut erittäin brittiläistä, sadetta ja sadetta ja joskus vähän paistetta ja taas sadetta. Huh. Tulen Suomessa iloitsemaan siitä, että sää on ainakin jotensakin ennustettavissa.
Suomessa ihmisiin voi luottaa. En ole ollut irlantilaiset kanssa NIIN paljon tekemisissä, että voisin tätä yleistää, mutta heidän ylenpalttinen ystävyytensä on jossakin mielessä pinnallisa. Jos suomalainen sanoo jotakin, hän yleensä (kai?) tarkoittaa sitä. Kysymys on tietysti siitä, että en vain vielä osaa lukea näidän pinnan alla pulppuavia kulttuurisääntöjä. Haluanko?
Neljäs asia liittyy siihen, että pelkään että huoneessani on hometta ja alan oireilla sen vaikutuksesta. Seinät pullistelevat mielestäni erittäin vakuuttavan homeenmuotoisesti.
Erja löysi hyvän linkin, kopioin sen osoitteen nyt tähän tuolta palauteosastosta. Käykääpä lukemassa http://www.kotitieto.fi/?32&cmsshow=173;news , tuo kuvaus ei ainakaan mun kokemukseni mukaan ihan hirveästi poikkea Irlannin menosta.
Tänään Dublinin sade ja kaupoista ekologisuuden nimissä muovipussien sijaan jaettavat, kostean ilman vaikutuksesta hajoavat paperipussit veivät minulle niin rakkaan hattuni. Punaisen rastahatun jonka virkkasin viime talvena. Ja siinä oli ruskea kukka. Juuri yhteensopiva kaulahuivini kanssa. Olin kävelemässä bileisiin ja kannoin hattua ja muuta tavaraa paperipussissa. Pussin retkahtaessa hattu oli sitten tippunut tielle. Enkä löytänyt sitä vaikka käännyin etsimään. Hyvää tässä oli se, että pelastuin (?) bileiltä talossa, jossa olen aijemmin ollut kummallisimmissa bileissä ikinä, koska käännyin etsimään hattuani. Kuka tekisi mulle just samanlaisen uuden???
Olin muuten eilen ja toissapäivänä joogatunneilla. Toissapäivänä kattoikkunasta tiputteli vettä kokolattiamatolle – ulkona siis satoi. Eilen salissa oli kahden puolen ikkunat auki – toinen puoli yhdelle varmaan Dublinin vilkkaimmin liikennöidyistä kaduista, College Greenille. Ja kerran muuten koulussa sitä vettä alkoi virrata katosta lattialle, niin että sinne muodostui pieni puro.
