Satuin palaamaan eilen Dubliniin samalla lennolla Irlannissa asuneen ei-irlantilaisen ystäväni kanssa. Meillä oli aika samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä siitä, mitä irlantilaiset saattavat olla. Jos joku suomea osaava irlantilainen lukee tätä, niin älköön pahastuko, tykkään teistä jokatapauksessa ja tiedän, että suomalaisissa on varmasti ulkomaalaisten silmissä myös omat vikansa.
1. Irlantilaiset ovat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja avuliaita. Aina avaavat oven muille, eivät juuri tuupi ruuhkassa, kysyvät tarvitseeko ulkomaalainen vaihtari apua, ottavat minulle monisteita luennoita joilla en ole ollut jne. Aina sanotaan kiitos ja anteeksi ja niin edelleen. Kaikessa tässä olisi kyllä suomalaisilla paikkaa ottaa mallia (minunkin!)
2. Irlantilaiset ovat kovaäänisiä, ja puhuvat paljon (tästä jenkkiystäväni oli eri mieltä, mutta hän vertasikin omaan kotimaahansa). Itseasiassa minulla on välillä tarve pistää luokassa luentojen välillä sormet korviin – tätä en toki kohteliaisuussyistä tee- jos satun istumaan sen kaikkein kovaäänisimmän eteen. On vaikeaa päästä sanomaan mitään heidän väliin sillä he puhuvat peräkkäin ja päällätysten – erityisen vaikeaa on, kun ei puhu äidinkielenään ja varmasti englantia. Pienemmässä porukassa tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, ja välillä minut huomioidaan tosi hyvinkin.
3.Irlantilaiset saattavat olla jollain lailla agressiivisia. Tämä näkyy siinä, että opiskelutovereiden kesken vaikuttaa olevan jossain pinnan alla jonkinsorttinen kilpailu huolimatta siitä että ryhmähenki on mielestäni päällisin puolin tosi hyvä ja he viettävät aikaa keskenään myös vapaa-ajalla. Viimeksi keittiötunnilla kädestäni riistettiin sauvasekoitin, koska toimettomaksi jäänyt ryhmäläiseni halusi jatkaa perunamuusintekoani. Olin niin äimistynyt, etten osannut edes pyytää enkä ottaa sekoitinta takaisin.
4.Täällä on rento tunnelma. Negatiivisena se näkyy siinä, että asiat/ihmiset ovat myöhässä. Positiivisena siinä, että täällä ei oikein osaa stressata. Jopa minä olen hellittänyt. Asiat tapahtuvat kyllä ajallaan.
5.Irlantilaiset antavat aina neuvoja, pyysit niitä tai et, ja tiesivät he oikeasti jotain kyseisestä asiasta tai eivät. Minä, joka en ole niitä kaikkein hanakimpia ottamaan neuvoja vastaan ylipäätään, saan joskus purra hammastani. Itseasiassa Suomessa käydessäni huomasin, että sanon luonnostani jämptimmin “ei”, kun olen erimieltä, kun mitä tein lähteissäni. Se ei varmasti kuulu irlantilaisten kohteliaisiin tapoihin, mutta itse päättelin, että olen kokenut tarpeelliseksi oppia sen täällä, jotta saan tehdä kuten haluan.
