Vaihtarivuosi Dublinissa

Olen viime päivinä pohtinut, pitäisikö minun yrittää etsiä itselleni toista asumusta keskustasta. Tämän pohdinnan laittoi alulle se, kun muutama viikko sitten istuskelin asemalla seisovassa DART -junassa 20 min, ennenkuin se lähti liikkeelle, syynä “communicational problems”, ja nämä junat myöhästelivät samaisella viikolal melko pahasti kerta toisensa jälkeen. Olisi myös kiva, jos voisin lähteä kouluun vaikka vain puolta tuntia ennen luennon alkamista, nykyisen tunnin sijaan. Ja olisi kiva, jos voisin kuunnella musiikkia pubissa edes 20 minuuttia yli viimeisen junan lähdön ajan, mutta minun ei kuitenkaan tarvitsisi odottaa yöbussia ja maksaa siitä 4€ ekstraa. Toinen asia, mikä on minut saanut tätä pohtimaan, on se että koen sopeutumisvaikeuksia vuokraemäntäni (joka on siis aivan mahtava ja kiva ihminen ja paras vuokraemäntä ikinä kenen kanssa voisin asua, mutta jokaisella lienee omat tapansa…) sääntöjä kohtaan. Hän oli nyt viikon poissa, ja saimme kämppikseni kanssa sotkea keittiötä ja siivota sen vasta illalla/seuraavana päivänä, tyhjentää roskikset silloin kun huvittaa, syödä olkkarissa ja omissa huoneissamme, pitää lämmitystä päällä myös päivällä jos tuli kylmä, eikä se ollut kauhistus jos keittiöön jäi valot kun lähdimme sieltä pois. (Tällainen sopeutumaton egoistiko tulee ihmisestä joka päästetään 16-vuotiaana rellestämään omaan yksiöönsä!???)

Tässä vaiheessa mainittakoon myös, että tässä asumuksessa ja asumistyylissä on myös hyvät puolensa: Kun alan haikailla halvempaa soijajugurttia, emäntäni tilaa jugurttikoneen. Saan lainata vuokraemäntäni ompelukonetta. Hänellä on myös hyvä DVD-valikoima, jonka olen tosin jo katsellut jotakuinkin lävitse niiltä osin kuin se minua kiinnostaa. Hän on mukava, puhuu hyvää ja selkeää englantia eli on hyväksi kielitaidolleni, kertoo kiinnostavia juttuja liittyen Irlantiin, Dubliniin ja muuhunkin, ja hän tekee hyvää porkkanakeittoa. Minulla on kattoikkuna, josta tosin tuskin näkyy tähtiä kun talvisateet alkavat. Minun ei tarvitse maksaa vuokraa niiltä viikoilta, kun olen joululomalla tai muuten poissa.

Niin, tuntuisi, että olisin petturi jos lähtisin tästä menemähän. Mutta, meillä ei ole minkäänlaista vuokrasopimusta, eli käytännössä voisin vain ilmoittaa lähteväni. Ja toivoa, että saisin takuuni takaisin. No, ehkä voin käydä katselemassa muutamaa kämppää, ja katsoa mitä löydän. Muuton aika olisi varmaan vasta joulun jälkeen kuitenkin, jos silloinkaan.

Ainiin, täällä voi muuten nähdä poliisien (Garda) kävelevän päin punaisia liikennevaloja. Olen omin silmin nähnyt. Se ei ole rikos. Eikä niillä ole myöskään pyssyjä. Yleensä ne seisoskelevat kadunkulmissa kaupungilla ja myhäilevät. En ihan tiedä miksi, mutta ainakin niiltä voi kysyä neuvoa jos on eksynyt. Voitte katsoa niiden kuvia kirjoittamalla selaimenne osoitekenttään: www.garda.ie/angarda/atwork.html . Ja sitten Benny oli kuullut/lukenut täällä vieraillessaan bussinkuljettajien lakosta. Jotkut kuljettajat olivat viettäneet lakkopäivänsä tienposkessa pysäyttäen bussikaistalla ajavia autoja ja antaen näille autoille/kuskeille turpaan.

Viime viikolla sain suomesta sähköpostia (kiitos Taru!:)), joka pisti minut pohtimaan, mitä yhtäläisyyksiä suomalaisten ja irlantilaisten välillä on. Erilaisuudet huomaan tietysti ensiksi ja niistä innokkaasti kirjoitan, mutta yhtäläisyyksiä en ole tainnut tulla kovin paljon maininneeksi. Ensimmäinen yhtäläisyys, jonka kuka tahansa pystyisi huomaamaan, on valitettavasti alkoholin käyttö. Ainakin ranskalaiset ovat kummissaan, kun kaupungilla näkyy humalaisia ja aamulla kaduilta saattaa löytää oksennusta. Minä tähän tyynesti totean, että samanlaista se on Helsingissäkin. Itse kun kuitenkin valitsen yleensä juomani alkoholittomien listalta (vaikkakin täältä saa hirmuhyvää OIKEAA siideriä!) koen, että Suomessa on suurempi sosiaalinen paine juoda. Ainakin tähän mennessä jos minulta on kysytty, haluanko/otanko jotakin, ja jos en ole ottanut tai olen ottanut jotakin alkoholitonta se ei ole mikään kummallinen juttu, eikä kukaan kysy toiste, että enkö nyt kuitenkin ottaisi jotakin alkoholipitoista. Siihen loppuvatkin sitten ne erittäin ilmeiset yhtäläisyydet, ja täydennän ehkä tätä kirjoitelmaa myöhemmin. Toinen mieleeni tuleva asia on kuitenkin huumorintaju. Yleensä nauramme samanlaisille jutuille, mikäli ne tulevat ymmärretyksi puolin jos toisin. Tästä haluaisin kertoa jonkin esimerkin, mutta se seuratkoon myöhemmin, kunhan saan sellaisen muistelluksi ja muotoilluksi.

Olen varmasti moneen otteeseen maininnut, etten saanut aluksi selvää irlantilaisten puheesta, nopeuden ja aksentin vuoksi. Nyt olen jo siihen tottunut, ja kuvittelin että pahin mahdollinen on voitettu ymmärrän mitä tahansa englanniksi luokiteltavaa. Perjantaina jamipubissa juttelin kuitenkin hetkisen erään skotlantilaisen kanssa, ja totesin että näin ei kuitenkaan ole. Olisin halunnut kysyä häneltä, onko hän oikeasti jostain muualta (…mikä selittäisi epäselvän puheen…) mutta en olisi ymmärtänyt vastausta, joten jätin arvailun varaan ja jäin siihen oletukseen, että skotlannin murre päihittää irlantilaisen vaikeaselkoisuudessa mennen tullen.

Tänään olin kuuntelemassa kerrassaan mainiota musiikkia, kun entinen ja toivottavasti vielä tulevakin opettajani pianisti Timo oli konsertoimassa Dublinissa haitaristi Karenin kanssa. Mukavaa nähdä taas nähdä tutut kasvot täällä kaupungissa.