Siobhan sai 21 suukkoa, yhden joka vuodelle – Siobhan got 21 kisses
Luokkatoverini Elaine ja minä – my classmate Elaine and me
Ensimmäiset vierailijani Suomesta lähtevät huomenaamuna lentokentälle. Erja ja Atte viettivät suurimman osan matkastaan ilman minua mutta tokipa ehdimme tavata muutamasti. He ehtivät nähdä Dublinista jopa sellaisia paikkoja, joihin en ole vielä päässyt/joutunut tutustumaan…
Ensimmäistä kertaa täällä ollessani olen alkanut tehdä koulutöitä. Sain tehtävänannon kirjoitelmaan aiheesta “Ischaemic heart disease”. Tarkoituksena olisi ensin sivistää itseäni jonkun perustavanlaatuisen kirjan avulla, ja sitten hakea tuoreita artikkeleita aiheesta. Pääpaino kirjoitelmassa olisi tietenkin ravitsemuksellisilla näkökulmilla. Saapa nähdä, miten onnistun. Neljä viikkoa olisi aikaa tähän, yritän aloittaa tapojeni vastaisesti ajoissa. Mikäli ymmärsin arvosteluperusteet oikein, vain 90% arvosanasta tulee sisällöstä, joten en ole ihan valtavan huolissani miten kykenen itseäni ilmaisemaan. Yritän kuienkin olla ajoissa valmis oikolukuun, jotta ehdin kierrättää tuotostani mahdollisimman monella. Helsingissä olin viime vuonna todella laiska opiskelija. Nyt minusta tuntuu, että minulla on velvollisuus edes yrittää parhaani, koska 1) minut on otettu tänne 2) kirjoitelman arvostelija on koordinaattorini joka on ottanut minut tänne ja kaikenlisäksi ollut tosi kiva, joten minua hävettäisi erityisen paljon palauttaa “vasemmalla kädellä” (koska kuulun siis oikeakätiseen enemmistöön) hutaistu tuotos 3) kirjoitelma kattaa 20% kyseisen aineen (medicine) arvosanasta 4) minulla on tähän saakka ollut täällä koulun ulkopuolella oikeastaan pelkkää vapaa-aikaa, kivaa ja olen käyttänyt liikaa rahaa, joten minun on haalittava niitä opintopisteitäkin jotta KELA kustantaa edes osan elämisestäni tässä ökykalliissa kaupungissa. Huh. Nyt tarvitaan rohkaisevia sanoja, arvon lukijat!!