…englanninkieliselle yleisolle oli tanaan. Aiheinani dysfagia (nielemisvaikeudet, kirjoitetaankohan se edes suomeksi noin?) ja narastys. Kyseessa oli tosin vain pari muutaman minuutin mittaista puhetta, mutta toki vahan jannasin silti. En niinkaan lauserakenteita jotka olin tietysti kopioinut suoraan verkosta, mutta sita josko kukaan minua ymmartaa. Jalkipalautteen perusteella ymmarsivat, tai sitten olivat vain peri-irlantilaiseen tapaan kohteliaita. (Tassa vaiheessa on todettava, etta mina en ole ymmartanyt muiden esityksia. Monista niista en edes otsikkoa, koska niita ei ole kirjoitettu mihinkaan.)
Yleensa puheen ymmartamisen kannalta on kiintoisaa, etta minulla ei ole minkaanlaisia vaikeuksia tulla ymmarretyksi vaihtareiden kanssa keskustellessani. Sen sijaan irlantilaisten, lahinna luokkatoverieni kanssa tulee toisinaan seuraavanlaisia tilanteita: Sanon keskustelun valiin jotakin (ja tama on jo suoritus, silla he puhuvat nopeasti, kovaa ja paljon!). Sanomaani seuraa hiljaisuus ja tunnelma on jokseenkin sama kuin jos joku olisi kertonut tokeron vitsin joka ei naurata ketaan (jota en liiemmin koe ahdistavana vaan enemmankin huvittavana tilanteena tassa tapauksessa. Sitten joko 1) joku joka on sattunut ymmartamaan mita sanoin, toistaa sen muille 2) joku joka ei ole ymmartanyt katsoo kysyvasti jotakuta jonka on olettanut ymmartavan, ja jos tama on ymmartanyt han tulkkaa jalleen. Vaihtoehto 3 on se, etta keskustelu jatkuu uudelleen ja jaa kysymysmerkiksi, ymmarsiko kukaan. Taman vuoksi pyrin yleensa hankkiutumaan keskuteluihin, joissa on 2 tai enintaan 3 henkiloa. Mutta, mina opin…
Maria sanoi,
lokakuu 18, 2007 klo 3:49 ip
Hei!
Kurssikaverisi Taru kertoi, että olet Dublinissa vaihdossa. Itse olin siellä toissa talvena. On muuten kiva lukea kuulumisiasi. Omat kokemukset tulevat taas mieleen. Erään esitelmän aikana en jostain syystä pystynyt lausumaan “multiple sclerosis”. Onneksi keksin nopeasti käyttää lyhennettä MS-tauti. Koko luokka vaan nauroi tilanteelle hyväntahtoisesti.
Jos voin jotenkin auttaa, niin laita ihmeessä mailia. Enjoy!