Dublinissa on enemman ihmisia kuin Helsingissa, mutta rastahiuksisten osuus selvasti pienempi. Tavatessani uusia ihmisia – Suomessa tai ulkomailla – hiukseni saattavat olla yksi ensimmaisista keskustelunaiheista. Rastavahemmistoisessa maassa (joihin en lue nyt kuuluvaksi Suomea, tai ainakaan Helsinkia) hiuksieni ansiosta saatan saada osakseni merkitevia hyva veli – katseita toisilta rastahiuksisilta, tai mahdollisesti puoliluottamuksellisen tilityksen tulevasta kannabiksenhankintamatkasta. Taalla hiukseni ovat saapumispaivastani lahtien saaneet harvoin, mutta saannollisesti osakseen hypistelya, ihmettelya, ihailua ja enemman tai vahemman kummallisia kysymyksia:
-Your hair is cool.
-Otatko nuo pois, kun peset hiuksesi? Enta miten saat ne sitten takaisin?
-Onko noissa jotain keinohiuksia?
Viime perjantaina juttelin irlantilaispojan kanssa International Students Societyn juhlissa hanen Ruotsissa viettamastaan vaihtovuodesta. Varsin lyhyen tuttavuuden jalkeen han alkoi esittaa esittaa kysymyksia hiuksistani:
Irlantilainen (hanen nimi ei siis koskaan selvinnyt): Milloin olet muuten viimeksi pessyt hiuksesi?
Mina: Hmm…eilen, miten niin?
I: Aijaa, no niin kun en tiennyt, etta rastoja voi pesta.
M: Niin, no nama ovat olleet paassani nyt kohta kolme vuotta, etta jos en koskaan pesisi naita niin…
I: Niin, no sitten ne varmaan haisisivat (nauraa). Mutta mista tuo punainen vari sitten on hiuksiisi tullut?
M: Hmm…miten niin?
I: Niin sita vaan etta onko jompikumpi vanhemmistasi irlantilainen, kun sulla on punaiset hiukset?
Samoissa juhlissa minut haluttiin esitella eraalle jamaikalaiselle, koska haluan selvasti tietaa Jamaikasta kaiken koska minulla on tallaiset hiukset. Tama jamaikalainen, huolimatta kaikesta mukavuudestaan, puhui kuitenkin (jos vain mahdollista) viela nopeammin kuin irlantilaiset, joten ainoat jamaikasta selvinneet asiat olivat etta heilla on mageita juhlia joissa kaikki ihmiset tanssivat ja etta he syovat vuohen lihaa. Sinne siis.
