Jamit ja lauantai

dsc00031-small.jpgCobblestone

Olen viettänyt aikaani kolmena perjantaina Cobblestone -nimisessä pubissa, joka on Dublinin keskusta-alueella. Se on ehkä pimein ja likaisin koskaan näkemäni pubi, ja siellä on perjantaisin oikeat autenttiset irkkujamit, joissa soittaa kerrassaan mukavia muusikoita. Muusikkous yhdistää yli kansallisuusrajojen, ja minut on otettu siellä aivan hirmuisen sydämellisesti tähän “sisäpiiriin” mukaan, ja pyynnöstä olen ottanut kahdella viimeisellä kerralla tänne raijaamani 2-riviseni mukaan ja soittanut muutaman suomalaisen kappaleen (sitäpaitsi, soittimen avulla saa etuoikeutetusti istumapaikan täpötäydessä pubissa:). Irkkubiisit ovat vielä opettelun alla. Soittajat kutsuvat minua muualle jameihin, tarjoavat kyytiä ja miettivät, mihin kaikkialle voisin mennä oppiakseni heidän musiikkiaan. Tuolla olen päässyt nauttimaan irlantilaisten ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta oikeinsa viimeisen päälle.

Lauantaipäivän vietin tällä kertaa suomalaisessa seurassa. Ensimmäisen puoliskon Antin kanssa Mind, Body, Spirit & Yoga -festivaalilla(messuilla) ja sen jälkeen Ainon kanssa lempikasvisravintolassani Cornucopiassa myöhäisellä lounaalla. Festivaalilla oli tarjolla enkelikrääsän ja buddhalaisen pyramidiparantimen lisäksi ainakin luento vähärasvaisesta ruokavaliosta erittäin epätieteelliseen sävyyn sekä selkävaivaisten joogasta. Lisäksi ostin tuorewrapin hasardikojusta (heidän hygienia oli jotain niin kamalaa, etten edes kehtaa kirjoittaa sitä tähän ja samalla myöntää että ostin heiltä ruokaa), ja odotan milloin ruokamyrkytsoireeni sitten oikein alkavat… Cornucopian keitto oli kerrassaan loistavan hyvää, kuten aina. Huomenna yöretkelle Kilkennyyn.

Lisää kuvia ja tarinaa

dsc00017-small.jpgSiobhan sai 21 suukkoa, yhden joka vuodelle – Siobhan got 21 kisses

dsc00013-small.jpgLuokkatoverini Elaine ja minä – my classmate Elaine and me

Ensimmäiset vierailijani Suomesta lähtevät huomenaamuna lentokentälle. Erja ja Atte viettivät suurimman osan matkastaan ilman minua mutta tokipa ehdimme tavata muutamasti. He ehtivät nähdä Dublinista jopa sellaisia paikkoja, joihin en ole vielä päässyt/joutunut tutustumaan…

dsc00026-small.jpgErjalle ei Guinness maistunut, joten Atte joutui auttamaan… – Erja didn’t like her Guinness so Atte had to help her

Ensimmäistä kertaa täällä ollessani olen alkanut tehdä koulutöitä. Sain tehtävänannon kirjoitelmaan aiheesta “Ischaemic heart disease”. Tarkoituksena olisi ensin sivistää itseäni jonkun perustavanlaatuisen kirjan avulla, ja sitten hakea tuoreita artikkeleita aiheesta. Pääpaino kirjoitelmassa olisi tietenkin ravitsemuksellisilla näkökulmilla. Saapa nähdä, miten onnistun. Neljä viikkoa olisi aikaa tähän, yritän aloittaa tapojeni vastaisesti ajoissa. Mikäli ymmärsin arvosteluperusteet oikein, vain 90% arvosanasta tulee sisällöstä, joten en ole ihan valtavan huolissani miten kykenen itseäni ilmaisemaan. Yritän kuienkin olla ajoissa valmis oikolukuun, jotta ehdin kierrättää tuotostani mahdollisimman monella. Helsingissä olin viime vuonna todella laiska opiskelija. Nyt minusta tuntuu, että minulla on velvollisuus edes yrittää parhaani, koska 1) minut on otettu tänne 2) kirjoitelman arvostelija on koordinaattorini joka on ottanut minut tänne ja kaikenlisäksi ollut tosi kiva, joten minua hävettäisi erityisen paljon palauttaa “vasemmalla kädellä” (koska kuulun siis oikeakätiseen enemmistöön) hutaistu tuotos 3) kirjoitelma kattaa 20% kyseisen aineen (medicine) arvosanasta 4) minulla on tähän saakka ollut täällä koulun ulkopuolella oikeastaan pelkkää vapaa-aikaa, kivaa ja olen käyttänyt liikaa rahaa, joten minun on haalittava niitä opintopisteitäkin jotta KELA kustantaa edes osan elämisestäni tässä ökykalliissa kaupungissa. Huh. Nyt tarvitaan rohkaisevia sanoja, arvon lukijat!!

Kuvia – Pictures

21-vuotta

…on merkittava rajapyykki Irlannissa. Tuo ika ei tuo virallisesti minkaanlaisia lisaoikeuksia, mutta se on kuulema ollut perinteisesti paiva jolloin lapsi on saanut omat avaimet taloon. Monet viettavat tata tarkeaa syntymapaivaa varaamalla baarin, urheiluklubin, jazzbandin, DJ:n tai muuta sellaista ja kutsumalla lapsuudenystavat, sukulaiset seka mahdolliset kumminkaimat (tai mahdollisesti luokalla olevan vaihto-opiskelijan) sita juhlistamaan. Olin siis perjantaina yksissa tallaisissa juhlissa.

Itse en tuntenut paivansankaria ja muistin hanta ainoastaan hyvin suomalaisella muumikortilla, mutta sukulaiset ja ystavat vaikuttivat tuovan lahjoja/rahaa. Vieraat ostivat juomansa itse baarista, ja ainakin minun paikallaoloaikana tarjolla oli jotain pienta naposteltavaa, epaselvaksi jai oliko aijemmin ollut “oikeaa” ruokaa. Mitaan suoraa konseptia naiden juhlien viettamiseen ei kuulema ole vaan jokainen tekee sen tavallaan. Erikoista oli paivansankarille annetut 21 suukkoa, joista sen viimeisen sitten kuulema yleensa antaa oma tytto-/poikaystava jos tallainen sattuu olemaan. Koska paivansankari oli tytto, en sitten paassyt suukkojonoon…

Viela lopuksi todettakoon, etta hetken tunsin itseni vanhaksi. Suurin osa luokkalaisistani on 19/20/21-vuotiaita. Juhlassa yksi heista kysyi, milloin syntymapaivani on. Tahan vastasin etta huhtikuussa, ja etta sitten olen 24 vuotta. Tahan han totesi kauhistunut ilme naamallaan: ” Oh, that’s pretty old! I’m sorry.” Valokuvia viimeisista viikoista seuraa pian, silla nailla nakymin taloomme tulee huomenna netti. Saas nahda miten se toteutuu, tata on nyt odotettu 2 viikkoa liukuvin paivamaarin:)

Ensimmainen “esitelmani” englanniksi…

…englanninkieliselle yleisolle oli tanaan. Aiheinani dysfagia (nielemisvaikeudet, kirjoitetaankohan se edes suomeksi noin?) ja narastys. Kyseessa oli tosin vain pari muutaman minuutin mittaista puhetta, mutta toki vahan jannasin silti. En niinkaan lauserakenteita jotka olin tietysti kopioinut suoraan verkosta, mutta sita josko kukaan minua ymmartaa. Jalkipalautteen perusteella ymmarsivat, tai sitten olivat vain peri-irlantilaiseen tapaan kohteliaita. (Tassa vaiheessa on todettava, etta mina en ole ymmartanyt muiden esityksia. Monista niista en edes otsikkoa, koska niita ei ole kirjoitettu mihinkaan.)

Yleensa puheen ymmartamisen kannalta on kiintoisaa, etta minulla ei ole minkaanlaisia vaikeuksia tulla ymmarretyksi vaihtareiden kanssa keskustellessani. Sen sijaan irlantilaisten, lahinna luokkatoverieni kanssa tulee toisinaan seuraavanlaisia tilanteita: Sanon keskustelun valiin jotakin (ja tama on jo suoritus, silla he puhuvat nopeasti, kovaa ja paljon!). Sanomaani seuraa hiljaisuus ja tunnelma on jokseenkin sama kuin jos joku olisi kertonut tokeron vitsin joka ei naurata ketaan (jota en liiemmin koe ahdistavana vaan enemmankin huvittavana tilanteena tassa tapauksessa. Sitten joko 1) joku joka on sattunut ymmartamaan mita sanoin, toistaa sen muille 2) joku joka ei ole ymmartanyt katsoo kysyvasti jotakuta jonka on olettanut ymmartavan, ja jos tama on ymmartanyt han tulkkaa jalleen. Vaihtoehto 3 on se, etta keskustelu jatkuu uudelleen ja jaa kysymysmerkiksi, ymmarsiko kukaan. Taman vuoksi pyrin yleensa hankkiutumaan keskuteluihin, joissa on 2 tai enintaan 3 henkiloa. Mutta, mina opin…

Rugby

Trinity College on ilmeisen arvostettu ja suosittu opinahjo Ranskassa, silla taalla on hirmuisesti ranskalaisia vaihto-opiskelijoita. Minua tama ei haittaa millaan tavalla, mutta kansainvalista ymparistoa odottaneet ranskalaiset ovat enemman tai vahemman pettyneita (ja siita huolimatta viettavat aikaa keskenaan!). Ei siis kuitenkaan ole kovinkaan yllattavaa, etta olen paatynyt viettamaan vapaa-aikaani ranskalaisten kanssa.

Ranskassa ja Irlannissa on yhteinen kansanurheilualji: rugby. Tassa hassunhauskassa, isojen poikien leikilta nayttavassa pelissa on juuri menossa tarkeita kansainvalisia loppuotteluita (onko kyse maailmanmestaruuskisoista vai mista, ei hajuakaan…), ja koska lauantaihin saakka Ranskalla meni hyvin, ovat kaverini kokoontuneet katsomaan kyseisia otteluita. Lauantaina osallistuin itse ensimmaista kertaa heidan rugbyiltaan, enimmakseen kyllakin seuran, ei niinkaan rugbyn vuoksi. Koska kuulun niihin ihmisiin, jotka eivat todellakaan ikina katso urheilukanavaa, tama laji on minulle uusi tuttavuus.

Ensimmaiseksi minulle selvisi, etta suurin osa heista ei tieda rugbyn saantoja. Suorittamani suppean kyselyn tuloksena tulin siihen tulokseen, etta suurin osa irlantilaisistakaan ei tieda niita. He eivat esimerkiksi tieda, kuinka monta pistetta mitenkin tehdysta “maalista” saa, tai miten palloa saa liikutella kentalla.

Taysin ulkopuolisen ihmisen, jolla ei ole minkaanlaista mielipidetta ottelun lopputuloksen tarkeydesta (niin, tietysti kannatin Ranskaa:)), rugby tuo esiin lahinna huvittuneisuutta. Toivon, etten loukannut ranskalaisia tovereitani silla, etten voinut pidatella nauruani koko ottelun ajan. Peli alkaa (tai ehka jatkuu…?…) niin, etta joukkueet asettuvat tiiviiksi kontiksi kyyryyn useaan riviin toista joukkuetta vasten. Sitten he alkavat tyontya kohti vastakkaista joukkuetta, ja yhtakkia jonkun ulkoreunalla olevan jalkojen valista putkahtaa pallo (ei aavistustakaan, miten se on sinne joutunut!!), ja joku kahdesta (vai onko niita enemman?) ulkoreunalla poukkoilleesta ja toisiaan tahan saakka tuuppineesta vastakkaisten joukkueiden pelaajista nappaa pallon. Taman jalkeen alkaa yleinen rynnakko kohti sita, kenella pallo kulloinkin on. Valilla peli etenee sujuvasti, pelaajat heittavan palloa taaksepain tai potkivat eteenpain kentalla oman joukkueen pelaajille. Mutta auta armias, jos vastakkaisen joukkueen pelaajan nappaavat sen raukan, jolla pallo on. Taman pallonkantajapoloisen paalle muodostuu alta aikayksikon muurahaiskekoa muistuttava muodostelma, josta pallo putkahtaa ulos ennemmin tai myohemmin, miehen kanssa tai ilman. Pisteita syntyy, kun pallo/mies/molemmat (tai jotain sinnepain), ylittavat vastustajan paadyssa olevan viivan. Jonkinlainen merkitys lienee on myos maalia esittavalla H-kirjainta muistuttavalla hakkyralla, joka on sijoitettu taman viivan keskikohtaan.

Valitettavasti talla kertaa Ranska todella havisi Englannille. Muutama viikko sitten Ranska voitti Irlannin, jolloin tunnelmat Ranskaa kohtaan taalla eivat olleet kovin lampimat. Mutta koska Englanti edustaa Irlannille jotakuinkin samaa kuin Ruotsi Suomelle, oli tilanne nyt toinen. Niin ja muuten, katsokaapa ensimmainen Ice Age -leffa. Sen alkupuolella on varsin rugbya muistuttava kohtaus jossa riidellaan vesimelonista:)

Irlantilainen saunakokemus

Trinity Collegen paakampusalueelle on viime kevaana avattu upouusi liikuntakeskus, joka on opiskelijoiden vapaassa kaytossa. Ryhmaliikuntatarjonta on huomattavasti suppeampaa kuin Helsingin yliopistoliikunnassa, mutta rakennuksessa on minun tarpeisiini ihan tyydyttava punttisali seka bonuksena 25m uima-allas. Vaikka taalla onkin ollut varsin sateetonta ja lamminta (noin 15-18 astetta, auringon paistellessa ei tarvitse valttamatta edes pitkahihaista ja sateenvarjoa olen tainnut kayttaa taman 5 viikon aikana 3 kertaa) olen alkanut kaivata saunaa. Tana aamuna siis suuntasin liikuntakeskuksen “allasosastolle” tarkoituksenani menna uinnin lomassa nauttimaan saunan lammosta.

Ensimmainen vierailuni irlantilaiseen saunaan oli pettymys. 60 astetta ja reilun metrin korkeudella oleva ylalaude ei tyydyttanyt koko lapsuutensa oikeassa puusaunassa saunoneen suomalaisen saunantarvetta. Onnekseni uinnin jalkeen lampo oli kohonnut 80 asteeseen, eli ilmeisesti olin vain liian aikaisin liikkeella eika sauna ollut viela ehtinyt lammeta ensimmaisella kerralla. Talla kertaa saunassa istui onneksi vain yksi irlantilaismies (saunat ovat siis uima-altaan reunalla, ja sinne mennaan uimapuvuissa kloorikaasua hengittelemaan), joka ei pistanyt pahaksensa vaikka kaadoin suoraan kiulusta vetta kiukaalle. Lopulta kokemus oli siis ihan varsin mukiinmeneva ja aijon uusia sen kunhan talviset vesisateet saapuvat.

Oma lukunsa onkin sitten ohjetaulu, jollainen loytyi seka saunan etta hoyrysaunan vieresta. Kumpaankin oli ehdottomasti paasy kielletty alle 16-vuotiailta, tama luki suurin kirjaimin erityisvaroituksena taulun alareunassa. Hoyrysaunassa voi ohjeen mukaan viipya 12 minuuttia, ja tavallisessa saunassa 15 minuuttia. Taman jalkeen pitaa menna pois suihkuun, ja jos sitten viela haluaa lisaa lamminta, voi menna noin 5 minuutiksi takaisin. Ainakin tavallisesta saunasta loytyi sellainen suomalaisistakin saunakaupoista loydettava tiimalasisysteemi, jolla voi mitata saunassaoloaikaa. Olisin halunnut ottaa kuvan naista ohjetauluista, mutta yllattaen allasosastolla ovat kamerat kielletty. Ehka yritan viela pyytaa erityisluvan joku kerta naiden taulujen kuvaamiseen, kerron olevani Suomesta ja tekevani gradua eurooppalaisten saunatavoista:)

Ravintojuomia

Tanaan oli ensimmainen keittiotunti dietetics-kurssilla. Maistelimme erilaisia, potilaille tarkoitettuja runsasenergisia ja runsasproteiinisia valmiita ja jauheista valmistettuja juomia. Kahta vaniljanmakuista lukuunottamatta kaikki olivat todella kammottavia. Luulisin, etta sairas ihminen alkaisi voida viela huonommin maistellessaan noita kemiallisia liuoksia, joista on epatoivoisesti yritetty tehda jonkin hedelman, jogurtin, kaakaon tms. makuisia. Ehka kammottavin kaikista oli capuccinon makuiseksi merkitty juoma, jossa oli kalamainen jalkimaku. Suosikikseni nousi banaanilla ja mansikoilla hoystetty peruspirtelo:) Tulevina viikkoina tulemme suunnittelemaan ja valmistamaan paivan ateriakokonaisuuksia erilaisille potilastapauksille ja laskemaan naiden aterioiden ravintosisaltoja.

Rastatarinoita

Dublinissa on enemman ihmisia kuin Helsingissa, mutta rastahiuksisten osuus selvasti pienempi. Tavatessani uusia ihmisia – Suomessa tai ulkomailla – hiukseni saattavat olla yksi ensimmaisista keskustelunaiheista. Rastavahemmistoisessa maassa (joihin en lue nyt kuuluvaksi Suomea, tai ainakaan Helsinkia) hiuksieni ansiosta saatan saada osakseni merkitevia hyva veli – katseita toisilta rastahiuksisilta, tai mahdollisesti puoliluottamuksellisen tilityksen tulevasta kannabiksenhankintamatkasta. Taalla hiukseni ovat saapumispaivastani lahtien saaneet harvoin, mutta saannollisesti osakseen hypistelya, ihmettelya, ihailua ja enemman tai vahemman kummallisia kysymyksia:

-Your hair is cool.

-Otatko nuo pois, kun peset hiuksesi? Enta miten saat ne sitten takaisin?

-Onko noissa jotain keinohiuksia?

Viime perjantaina juttelin irlantilaispojan kanssa International Students Societyn juhlissa hanen Ruotsissa viettamastaan vaihtovuodesta. Varsin lyhyen tuttavuuden jalkeen han alkoi esittaa esittaa kysymyksia hiuksistani:

Irlantilainen (hanen nimi ei siis koskaan selvinnyt): Milloin olet muuten viimeksi pessyt hiuksesi?

Mina: Hmm…eilen, miten niin?

I: Aijaa, no niin kun en tiennyt, etta rastoja voi pesta.

M: Niin, no nama ovat olleet paassani nyt kohta kolme vuotta, etta jos en koskaan pesisi naita niin…

I: Niin, no sitten ne varmaan haisisivat (nauraa). Mutta mista tuo punainen vari sitten on hiuksiisi tullut?

M: Hmm…miten niin?

I: Niin sita vaan etta onko jompikumpi vanhemmistasi irlantilainen, kun sulla on punaiset hiukset?

Samoissa juhlissa minut haluttiin esitella eraalle jamaikalaiselle, koska haluan selvasti tietaa Jamaikasta kaiken koska minulla on tallaiset hiukset. Tama jamaikalainen, huolimatta kaikesta mukavuudestaan, puhui kuitenkin (jos vain mahdollista) viela nopeammin kuin irlantilaiset, joten ainoat jamaikasta selvinneet asiat olivat etta heilla on mageita juhlia joissa kaikki ihmiset tanssivat ja etta he syovat vuohen lihaa. Sinne siis.

Laaketieteellinen luulotauti

Opiskelen taalla aineita Medical Science ja Medicine. Sanakirjan puutteessa suomentaisin molemman laaketieteeksi tai jotain sinnepain. Tahan mennessa olemme kasitelleet nailla luennoilla ainakin erilaisia sairauksia, niiden syita ja syntymekanismeja. Luentodiat ovat pullollaan kuvia erilaisista kasvaimista, infarktiin kuolleiden potilaiden sydamista ja kirroosia sairastaneiden potilaiden maksoista. Tieto lisaa tuskaa, eli tunnistan itsestani/kuvittelen itsellani olevan merkkeja kulloinkin kasiteltavasta sairaudesta – ykkosena tietysti kaikenlaiset ruoansulatuskanavaan liittyvat sairaudet, joiden riskitekijaksi usein esitellaan hoitamaton keliakia. Nahdessani nama kamalat kuvat kiitan itseani, etten edes yrittanyt laakikseen. Ja alan olla aika varma, etta en myoskaan halua sairaalaan ravitsemusterapeutiksi.