Epamaaraisyyksia

Taman lyhyen oleskeluni aikana olen tullut sellaiseen tulokseen, etta jos haluat tietaa, miten jokin asia on ja sinun tulee selvittaa se irlantilaisilta, ei kannata tyytya kysymaan sita vain yhdelta vaan mielummin tehda mahdollisimman laajamittainen gallup. Ja mita useammalta kysyt, sen todennakoisemmin saat luotettavan johtopaatoksen kasiteltyasi vastaukset tilastotieteellisin metodein. Tahan kokemukseen saattanee tietysti vaikuttaa se, etten valttamatta aina ymmarra mita minulle sanotaan. Paras on tietysti, jos pystyt itse taysin luotettavasta lahteesta varmistamaan asian – tosin ne lahteet, jotka Suomessa ovat luotettavia eivat valttamatta ole sita taalla (kuten junien/ratikoiden aikatauluvihkoset tai -naytot). Viikon aikana olen valitettavasti jo unohtanut useita loisteliaita esimerkkeja (luojan kiitos), mutta tassa joitakin niista:

1. Menin kysymaan juna-asemalta, millainen lippu minun kannattaisi ostaa, kun olen opiskelija ja haluan liikkua Rahenysta (jossa asun) St. Jamesin sairaalalle (jossa osa oppitunneistani on). Taman matkan tulisin kulkemaan lahijunalla seka raitiovaunulla. No, tama juna-aseman lipunmyyja sanoi minulle, etta kannattaisi ostaa viikottainen lippu Heustonin asemalle, joka on yksi asema ennen St. Jamesia, ja pummata tuo viimeinen pysakinvali. Kyselin mahdollisista tarkastajista ja sakkosummista, ja tama mies sanoi, etta ei han ratikoiden sakkosummista tieda mutta ei niissa tarkastajia ole ikina ja niin monet sairaanhoitajat jotka tyoskentelevat St. Jamesissa ostavat taman lipun etta kylla se kannattaa. Huimasta neljan euron viikottaisesta saastosta ja taman lipunmyyjan yllytyksesta sokaistuneena sitten ostin kyseisen lipun. Jo ensimmaisena iltapaivana jouduin jattaytymaan ensimmaisesta ratikasta, koska tarkastajat iloisen oransseissa liiveissaan menivat St. Jamesin pysakilta vaunuun, ja kaytannossa heita oli liikenteessa joka aamu. Onneksi minun liput tarkastettiin aina matkan siina paassa, jossa menin ihan laillisesti. Ja tarkastusmaksu olisi kuulema ollut 60€. Kaikki, joille tasta tapauksesta puhuin, olivat ihan kummissaan moisesta lipunmyyjasta ja sanoivat etta vaunuissa on tarkastajia aina.

2. Jalleen kyselin erilaisia lippumahdollisuuksia juna-asemalta (tama oli ennen kuin kohta 1 tapahtui). Lippujen myyja sanoi minulle, etta viikottaisen lipun voi ostaa ainoastaan niin, etta se on voimassa sunnuntaista lauantaihin, ja kuukausilipun vain niin, etta se on voimassa kuukauden ensimmaisesta paivasta viimeiseen paivaan. Aimistyneena moisista kansalaisten elamaa vaikeuttavista saannoista varmistin taman asian ainakin kolmeen kertaan myyjalta. Seuraavana paivana mennessani kohdassa 1 kuvatun pummaajayllyttajalipunmyyjan luokse, tama kertoi etta viikottaisen lipun voi ostaa mina paivana tahansa seuraavaksi 7:ksi paivaksi, ja edellisena paivana kuulemani saanto oli ollut voimassa joskus 2 vuotta aijemmin. Tama jarjeton kuukausilippusaanto toki piti silti paikkansa.

3. Jos kysyn kaupassa gluteenitonta leipaa, myyjat saattavat vilkaista leipahyllya tai olla vilkaisematta ja sanoa ettei heilla ole sita. Gluteenittomat leivat loytyvat kuitenkin terveysruokaosastolta luomusuklaan ja painonvartijakeksien vieresta.

4. Jos kysyn tieta jonnekin, kuten esimerkiksi Connolly Stationille eli yhdelle paajuna-asemista, yksi osoittaa yhteen suuntaan. Kavelen yhden korttelin ja kysyn seuraavalta, joka osoittaa taas taysin vastakkaiseen suuntaan. Molempien selitysta seuraa hirmuinen puhetulva josta voin ehka hyvalla onnella poimia yksittaisia sanoja. Lopulta asema loytyy jostain lahiseudulta. (Tama esimerkki kuulunee osastoon “johtuu siita etten ymmarra aina mita minulle sanotaan”.)

5. Esimerkkeja siita, etta ne lahteet joita olen tottunut pitamaan luotettavana, eivat aina pida paikkaansa: Raitiovaunu saattaa lahtea paatepysakilta vaikka pysakin valotaulussa saattaa lukea, etta se lahtee vasta kahden minuutin kuluttua. Paikallisjunien kirjalliset aikataulut eivat valttamatta pida paikkaansa, vaikka ei ole edes ruuhka-aika.

Opiskelun alku

Opiskeluni alkoi maanantaina. Luokkatoverini istuvat luennoilla yms. joka paiva kello yhdeksasta viiteen, paitsi perjantaina paasevat yhdelta. Heilla ei ole myoskaan ole kaytannossa minkaanlaista valinnanvaraa, mita haluavat opiskella. Kaksi ensimmaista paivaa olin kaikessa mukana, mutta tanaan paatin, etta opiskelen ainoastaan seuraavanlaisia aineita: Dietetics (tahan sisaltyy myos mm. potilaskaynteja sairaalassa seka ruoanlaittoa erikoisruokavalikoiden ehdoilla), Medicine ja Medical Sciences.

Opetusta on ollut paaasiallisesti ihan kohtuullisen helppoa seurata. Toisilla opettajilla on hyvat diat/kalvot, joita olen naiden muutaman paivan aikana kovasti oppinut arvostamaan. Onnekseni yhdellakaan luennoitsijalla ei ole kovin vahvaa aksenttia, toisin kuin joillakin naapureillani joiden puheesta en ymmartanyt juuri mitaan mennessani lainaamaan veista…

Luokallani on mukavaa vakea, noin 20 ihmista, kaikki tyttoja/naisia. Yleinen sosialisoiminen tapahtuu niin nopeatempoisella puheella, etta olen jaanyt siita vahan ulkopuolelle. Ihmiset ovat kuitenkin ystavallisia ja avuliaita ja varmasti tutustun heihin ryhmatoissa paremmin. Tanaan he pyysivat minua kanssaan illalla ulos kaupungille, mutta koska olen kotonani vallitsevasta hyytavasta kylmyydesta johtuen saanut oikein kunnon rakaflunssan niin joutunen jattamaan taman kerran valiin. Harmillista.

Muutto

Viime yö oli ensimmäinen uudessa kodissani, ja tänään hain viimeiset tavarat hostellista (jonka olin maksanut perjantaihin saakka). Sekä illalla että aamulla oli hirveän kylmä. Vuokraemäntäni sanoi, että koska vielä on niin lämmin ja kesä, hän ei laita lämmitystä päälle. Hänen mielipiteensä tarpeeksi kylmästä taisi olla joskus loka-marraskuussa. Näyttää siltä, että joudun ostamaan pitkähihaisen ja -lahkeisen flanelliyöpuvun. Oli mukava asettua taloksi, vaikkei hostellirupeamani kestänytkään kauempaa kuin neljä yötä.

Alla kuvissa uusi kotitaloni, huoneeni ja vuokraemäntäni koira Lucky. – My home, my room and Lucky

dsc02429small.jpgdsc02435small.jpgdsc02432small.jpg


Huone

Ensimmäinen huoli on nyt poissa, sillä olen löytänyt huoneen. Sijaitsee Rahenyssa, Dublinin pohjoisosassa, DART-lähijunan varrella (mikä on hyvä, sillä juna on täällä luotettavammin aikataulussa kuin bussit). Vuokraemäntäni on erittäin mukava nainen, ja lisäkseni taloon muutta ransakalainen vaihto-opiskelijatyttö. Koska olin ensimmäisenä paikalla, sain valita huoneen toisessa kerroksessa olevan, suuremman ja normaalikorkuisen huoneen ja kolmannessa kerroksessa olevan matalahkon viistokattohuoneen välillä. En tiedä olinko typerä, mutta valitsin jälkimmäisen. Ovesta joudun kumartumaan sisään, mutta keskellä huonetta pystyn hyvin seisomaan suorassa. Mielestäni huone oli kattoikkunoineen niin söpö ja tunnelmallinen, että halusin sinne. Enkä tykännyt toisen huoneen sinisistä tapeteista. Tämän päätöksen mukaan sitten eletään. Vuokraemännän mielestä oli toisaalta hyvä, että muutan kolmanteen, kun kerroin musiikkiharrastuksestani ja että olen tuonut soittimen mukanani. Nyt hän on lähtenyt Espanjaan, mutta antoi meille avaimet ja saamme muuttaa hänen ollessa poissa. Todella luottavainen ja ystävällinen nainen!

Paikallisliikenteen hinnat kauhistuttavat. Dublinissa on busseja, ratikoita (Luas), sähköllä toimivia lähijunia (DART) sekä dieselillä tms. toimivia lähijunia. Toisin kuin Helsingissä, näihin ei automaattisesti osteta yhteislippua, vaan voi ostaa viikko – tai kuukausilipun johonkin niistä, tai yhdistelmän. Käyttäisin koulumatkoihini Luasia ja DARTia, ja tämä vaikuttaa olevan kallein vaihtoehto: opiskelija-alennuksilla lähes 100€ kuukaudessa. Harkitsen vielä bussi-Luas yhdistelmää (70€/kk), joka tosin tarkottaisi hieman enemmän kävelyä, hitaampaa etenemistä ja paljon enemmän epävarmuutta siitä milloin bussi tulee jos se ylipäätänsä tulee. Eräs irlantilainen tyttö totesi minulle hämmentyneenä, että kannattaa ottaa lippu vain viikoksi kerrallaan vaikka se on hieman kalliimpaa, sillä jos sen hävittää ei saa uutta vaan se pitää ostaa… Vaikken koe olevani kovinkaan huolellinen ihminen, minulla ei tähän mennessä ole ollut ongelmia pitää tallella matkakorttiani Helsingissä, vaikka ostan sen yleensä noin neljäksi kuukaudeksi kerrallaan (ja maksan siitä noin 100 €…).

Ilmeisesti olen ohittanut ensimmäiset mahdollisuudet tavata muita vaihtareita. Edellisen vuoden Dublinissa viettänyt kertoi osallistuneensa myös DIT:n (Dublin Istitution of Technology) vaihtaritapahtumiin, koska opintoni tulevat olemaan osittain siellä. Koordinaattorini ei ole kuitenkaan tiedottanut niistä minulle mitään. Toisaalta ne ovat olleet tällä viikolla enkä olisi ehtinyt niihin osallistuakaan koska olen etsinyt asuntoa. Trinity Collegen, jossa siis olen kirjoilla, orientaatiot ovat vasta lokakuussa. Jokatapauksessa on mukavaa, että minulla on vaihtarikämppis jotta ei tarvitse olla yksin siihen saakka, ja ensi viikolla alkaa opiskelu joten tapaan sitten luokkalaisiani.

dsc02421small.jpgRavintola, joka on pitänyt minut hengissä ensimmäiset päivät – A restaurant that kept me alive the first days in here

dsc02422small.jpgUnelmien kesätyö? – A summer job of your deams?

dsc02405small.jpgTapetti tulevasta kylppäristäni (ikkunalaudalla on akvaario) – Walpaper from my coming bathroom

Kolmas päivä

Ensimmäinen kokonainen päivä täällä oli jokseenkin stressaava. Aluksi puhelut vuokranantajille olivat vaikeita (osaksi jännitti soittaa, ja osaksi en saanut selvää heidän puheesta), mutta kummallisen nopeasti alan tottua aksenttiin. En toki ymmärrä todellakaan kaikkea, mutta ei-niin-vahvalla-aksentilla puhuvien ihmisten kanssa huomaan jo ajattelevani osittain englanniksi. Kivaa.

Olen käynyt katsomassa viittä huonetta. Kolme ensimmäistä olivat enemmän tai vähemmän sotkuisia ja likaisia. Ensimmäisen vuokraemäntä sanoi, että kaikki (hän alivuokraa kahta huonetta) saavat käydä suihkussa enintään kerran päivässä. Toisessa paikassa muut vuokralaiset tupakoivat sisällä. Kolmannessa oli hometta. Tässä kolmannessa oli todella mukava nainen esittelemässä taloa, ja minua ihan nolotti kun hän soitti perääni että tulenko sinne ja sitten jouduin sanomaan että en koska heillä on hometta (typerää ja noloa siis se, etten sanonut sitä jo paikanpäällä). Miten tällaisia huoneita kehdataan vuokrata? Näiden kolmen paikan jälkeen mietin myös, eivätkö irlantilaiset siivoa. Tänään näin kaksi mukavaa ja helpotuksekseni viimeinkin siistiä paikkaa mukavine vuokraemäntineen, joista toinen toivottavasti varmistuu huomenna. Rauhallinen paikka, kauempana keskustasta mutta hyvän junayhteyden päässä, mahdollisesti saisin ranskalaisen vaihtarikämppiksen vuokraemännän lisäksi.

Suurin kulttuurishokki tähän mennessä on ollut liikenne. Tänään oikeanpuoleiset tottumukseni kulminoituivat siihen, kun mahdollinen tuleva vuokraemäntäni lähti viemään minua asemalle, avasi kuljettajan oven ja meni vielä sisälle hakemaan avaimia. Istuin kuljettajan paikalle (siis siihen johon Suomessa mennään istumaan, kun lähdetään jonkun kyytiin) ja kesti tovin ennenkuin tajusin että edessäni on ratti. Lisäksi jalankulkijat vauvoista vaarehin ylittävät katuja mistä tahansa ja milloin tahansa – kaikissa risteyksissä ei keskustan ulkopuolella ole edes merkitty minkäänlaista suojatietä. Kuvassa näkyy kaltaisteni mannerturistien helpotukseksi suojateille kirjoitettu varoitus siitä, mistä suunnasta autot tulevat. Näitä on onneksi ainakin keskustassa lähes jokaisella suojatiellä.

dsc02420small.jpgdsc02386-small.jpgdsc02395small.jpg

Niin, ja mahdolliset tekstari- ja puheluyhteydenotot saapuvat perille nyt numeroon +353876330817 !

Dublin

dsc02378small.jpgdsc02381small.jpg

Tanaan sitten lensin Ryan Airilla Tampereelta Dubliniin. Taakseni jatin onneksi jokseenkin asuttavaan kuntoon muuttolaatikoista siivotun asunnon. Lentokoneessa sain makua irlantilaisten huonoista puolista, kun takanani istui kaksi humalaista, ehka ikaistani poikaa jotka tilasivat kilpaa olutta koneen tarjoilukarrysta ja joista toinen huvitteli potkimalla penkkiani ja hypistelemalla/vetamalla hiuksiani. (Muutenkin on tuntunut etta ihmiset tuijottelevat tukkaani kadulla, mutta ehka se on vain omaa kuvittelua tuon lentomatkan seurauksena.)

Irlantilaisten hyvia puolia sainkin kokea loppupaivan, kun huippumukava koordinaattorini haki minut lentokentalta, kierratti kaupungilla ympari tarkeita paikkoja ja vei viela syomaankin (vihreaa teeta ja kasvis-tofurisottoa, jota soin puikoilla kunnes han ystavallisesti tilasi mulle lusikan). Todella outo tunne istua apukuskin paikalla vasemmalla puolella! Paa on pyoralla, huomenna pitaisi menna tapaamaan tulevaa “luokanvalvojaani” (joksikin tallaiseksi hanet ymmarsin) ja aloittaa asunnonetsinta. Olen ymmartanyt ehka puolet siita, mita mulle on tanaan puhuttu, hyva lahtokohta sekin ja toivon etten ole missannut mitaan tosi tarkeaa.

Kuvia seuraa, kunhan paasen paikkaan jossa niita pystyn koneelle siirtamaan!