Nyt minulla on myös lentolippu, lähtöpäiväni on 9.9. Ja hostelli varattuna seuraavaksi kolmeksi yöksi. En oleta, että löytäisin asunnon vielä siinä ajassa, mutten halunnut varata enempää jotta en ole sidottu samaan hostelliin pidemmäksi aikaa jos se ei miellytä. Koordinaattorini on luvannut tulla vastaan kentälle huolimatta siitä että saapumispäivä on sunnuntai, todella ystävällistä.
Olen yrittänyt etsiä asuntoa netistä, ja olen saanutkin muutaman tarjouksen. Luettuani ja kuultuani toisten kokemuksia Dublinin asunnoista päätin kuitenkin, etten vuokraa mitään mitä en ole omin silmin paikanpäällä nähnyt (sillä haluan välttyä parhaani mukaan homeelta, puuttuvilta ikkunaruuduilta, remontissa olevalta kylpyhuoneelta, ainoastaan kylmää vettä sylkevältä suihkulta ja alle 15 C:n lämmöltä sisätiloissa). Kaikenlisäksi nämä asunnontarjoajat ilmoittivat asuntojensa hinnat punnissa, ja toinen väitti kivenkovaan vielä kolmannessakin viestissään, että heidän rahayksikkö on punta. Maassa käyneet tietävät kuitenkin kertoa heidän maksavan ostoksensa euroilla, ja viralliset tietolähteen kertovat heidän tehneen niin vuodesta 2002.