Varmistus

Kuten arvelin, toissapäivänä tulleella kirjeellä ei ollut mitään tekemistä hyväksymiseni kanssa, vaan apurahoja ja muuta sellaista voi hakea jo ennen kuin on saanut vaihtoyliopistosta hyväksymiskirjeen mutta… tänään SE tuli!!! Eli, mut on nyt ihan virallisesti hyväksytty Trinity Collegeen vaihto-opiskelijaksi lukuvuodelle 2007-2008, joka alkaa 3.10. Vaikka tämä oli odotettavissa, oli kiva saada varmistus, ja nyt sitten vain lentoja varailemaan ja semmoista… Aika innoissani olen!:)

Kahden kuukauden päästä Dublinissa?

dublinin-kirjeita-001_small.jpgTähän saakka oman blogin pitäminen on tuntunut vieraalta ajatukselta. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, sillä mielestäni minulla on syy aloittaa blogi: olen – todennäköisesti – lähdössä Dubliniin vaihtoon ensi lukuvuodeksi. Todennäköisesti siksi, että koko juttua on tähän saakka leimannut (ja leimaa edelleen) epämääräisyyden savuverho johon ainoat himmeät valonsäteet ovat luoneet kontaktihenkilöni satunnaiset kyselyt siitä, olenko saanut vastauksen tästä todennäköisestä tulevasta vaihtoyliopistostani. Epävarmuudesta huolimatta perustan blogini jo nyt siksi, että tänään sain Helsingin yliopistolta kirjeen jossa oli mukana mm. vihkonen “Käytännön ohjeita uudelle vaihto-opiskelijalle, lukuvuosi 2007-2008″, sekä joitakin muita vaihto-opiskelijuuteen liittyviä papereita. En tiedä, onko tuon kirjeen tipahtaminen postiluukustamme seurausta kontaktihenkilöni vai Trinity Collegen yhteydenotosta yliopiston kansainvälisiin opintopalveluihin. Vaikka epäilen ensimmäistä, nyt tuuletan: Dubliniin menen!!! Ryan Airin tarjotessa edullisia palvelujaan vaikka sitten lomalle…

Erittäin hidas hakuprosessini on edennyt niin, että olen lähettänyt ensimmäiset kyselyt sähköpostitse Irlanninmaalle helmikuussa, saanut vastauksen toukokuussa lähetettyäni saman viestin yhteensä kolmesti ja kontaktihenkilöni kyseltyä vastausta, saanut ja lähettänyt hakupaperit toukokuun lopussa ja olen (ehkä) saanut myöntävän vastauksen tänään, siis 25. heinäkuuta. Minulla on tapana jättää asioita viimetippaan ja monta kertaa olen saanut hävetä sitä tai kärsiä siitä. Näiden kanssa taidan todellakin jäädä kakkoseksi. Loistavaa.